20.9.

Torstaiaamu oli myrskyinen ja kiireinen. Hyvä, että ehdimme rukoilla Zoom-kokouksessa muiden kanssa, niin kuin aina, klo 7. Tuntui hyvältä, kun annoimme Jeesukselle kaikki päivän asiat ja pyysimme varjelusta ja johdatusta.

Aamurukouskokouksen aikana sain soiton sairaalasta, jossa pitkän ja vaikean sairauden jälkeen oli juuri kuollut eräs inkerinsuomalainen mies. Hänen vaimonsa tarvitsi tukea ja rukousta. Seppo päätti lähteä kanssani ja olla minun kuskina myrskyn takia ja lähdimme ennen klo 8.

Oli koskettava hetki sairaalan huoneessa, jossa pidin pienen saattohartauden vainajan vieressä. Sen jälkeen keskustelimme hänen vaimonsa ja ystävänsä kanssa. Sairaalasta menimme Helsingin keskustaan Annankadulle ja kävimme syömässä. Sitten vein Sepon kotiin ja lähdin Nummelan terveyskeskukseen tapaamaan erästä sisartamme, jonka mies oli menehtynyt viikko sitten. Menimme hänen kanssa kävelemään puistoon terveyskeskuksen takana ja puhuimme, kuinka iloisia me olemme, kun Jeesuksen kanssa kuolemakin on vain lepohetki ennen Jeesuksen tapaamista!

Sen jälkeen menin Lohjalle, jossa piti tavata yksi ukrainalainen nainen ja sen jälkeen oli vuorossa kotikäynti toisen uskonsisaren luona. Ilta lähestyi, ja minä muistin, että kirkossamme on talkoot, kun remontin jälkeen piti laittaa kaikki tavarat paikoilleen. Ehdin auttaa vähän siellä ahkeria seurakuntalaisia ja lähdin sitten takaisin kotiin. Espoossa vielä kävin erään ystävän luona viemässä hänelle lähetyskirjeen.

Kun lopuksi tulin iltahämärässä taloyhtiön parkkipaikalle, ihmettelin, koska Seppo oli siellä ja paljon muita naapureita.

Seppo kysyi: Onko auto kunnossa?

- On,- vastasin,- kaikki hyvin.

- Eikö kojelaudan rengasvalomerkki vilkuttele?

- Ei! – vastasin.

Seppo kiersi auton ympäri, paineli ja tarkasteli renkaita: -Uskomatonta!

-Mitä täällä on tapahtunut? – kysyin minä.

-Täällä tänään kaikkien naapureiden, jotka lähtivät ajamaan aamulla ennen meitä, ja myös niiden, jotka lähtivät meidän jälkeemme, kaikkien autojen renkaat ovat menneet rikki tielle levitettyjen ruuvien takia. Monilla oli renkaissa niin paljon ruuveja, että renkaita oli mahdotonta korjata, piti ostaa uudet!

Ruuveja oli lojunut tiellä jopa yli 200 metrin matkalla molemmilla kaistoilla Hyljelahden lähistöllä. Kun ongelma ymmärrettiin, moni asukas oli itse osallistunut ruuvien keräämiseen pois tieltä uusien vahinkojen estämiseksi.

Ei ollut yhtäkään autoa, joka tänään aamulla olisi lähtenyt parkkipaikalta ja palannut takaisin renkaat ehjinä. Paitsi minun! Miten se oli mahdollista? Se oli ihme!

Kerroin naapurille, että olimme rukoilleet aamulla ja Jumala suojeli.

Miten Hän teki sen? Ajattelin, että varmaan joku auto ajoi ennen meitä, sai ruuvit omiin renkaisiinsa, ja me seurasimme hänen jälkiänsä ja selvisimme! Joku maksoi hinnan meidän puolestamme.

Samalla mieleeni tuli Jeesus. Hän kulki meidän edellämme ja sai naulat itseensä vapauttaakseen meille tien Isän luo. Hän maksoi korkeimman hinnan puolestamme. Meidän pitää vain seurata hänen jälkiänsä. Kaikki on kunnossa, jos emme kiertele sinne tänne, vaan luotamme Hänelle elämämme ohjauspyörän. Jeesus on paras kuski elämässämme kaikkien myrskyjen keskellä.

Kiitän, kumarran ja ihmettelen! Olipa minulla ihana päivä!

Teksti ja kuva: Liia Kaitanen

Tällainen määrä ruuveja kerättiin kadulta.