Erään aikakauden muisto

Miltä tuntuisi tavata ihmisiä kuin liukuhihnalta puolen tunnin, tunnin välein?

Sellaista oli Suomen Adventtikirkon kirjallisuustyöhön osallistuvan kirjaevankelistan normityöpäivä. Se oli työtä, jossa ihminen joutui voittamaan itsensä ja pelkonsa joka ikinen aamu.

Kun uutinen ystäväni ja kollegani Anna-Liisa Helevaaran (1935–2025) poismenosta saavutti minut, mieleeni palasi kokonainen aikakausi.

Anna-Liisan työura sai ainutlaatuisen suunnan vuonna 1969, kun hän siirtyi autopesijän työstä kirjaevankelistaksi. Tästä alkoi 22 vuotta kestänyt elämäntyö, jossa yhdistyivät sitkeys, usko ja rakkaus ihmisiin.

Tutustuin Anna-Liisaan 1970-luvulla, muistaakseni Kallioniemessä 1973 pidetyillä ”Aika on tullut” -kirjaevankelistain opintopäivillä. Peurunpirtti oli täynnä innostuneita ihmisiä. Osallistuin ensimmäistä kertaa, tunsin kuuluvani erityiseen joukkoon. Olin vastannut Jeesuksen kutsuun kyllä, käynyt kasteella 1972 (tänään 21.5. tasan 54 vuotta sitten) ja mieleni paloi lähetystyöhön. Parturi-kampaajan ammatti vaihtui epävarmalta tuntuvaan kirjaevankelistan työhön.

Opintopäivillä kirjallisuustyön tärkeys tuotiin esille. Olemme valona maailmassa, viemme hyvää sanomaa koteihin kirjallisuuden välityksellä.

– Elä sen mukaan, mitä esittelet! 

– Muista hallita tunteesi! 

– Älä unohda rukousta!

Anna-Liisa erottui jo silloin. Hänessä oli jotakin vahvaa ja kirkasta: innostus, sanavalmius ja vakava omistautuminen työlle. Huomasin, että hän ei vain puhunut työstään – hän eli sen todeksi. Rakkaus Jeesukseen ja lähimmäisiin motivoivat häntä menestymään. Anna-Liisan tärkein myyntiartikkeli oli Ikuisia kertomuksia 1–10, helppotajuinen, Raamatun läpi kulkeva kuvateos, jota hän toimitti koteihin 20 755 sarjaa (!). Hän työskenteli lähes sadan kunnan alueella ja nousi useana vuonna maailmanlaajan adventtikirkon menestyneimmäksi kirjaevankelistaksi.

Anna-Liisa kuuli aikaisemmasta ammatistani. Hän tuli luokseni ja pyysi minulta kampausta. Ystävyytemme jatkui ja syveni vuosien aikana.

Suomen Adventtikirkon kirjallisuustyö eli kukoistustaan 1970–1990-luvuilla. Kokoaikaisia eli työstä toimeentulonsa ansaitsevia oli kymmeniä, osa-aikaisia paljon enemmän. Ellen Whiten Kolportöörievankelista (Kirjatoimi 1949) oli opas, jota luettiin ja siteerattiin ahkerasti. Kirjoittaja kertoi, että kirjaevankelista on saarnaajan vertainen työntekijä, ja että kirjallisuustyö ei ole vain myyntiä, vaan korkeatasoisinta kutsumuksellista lähetystyötä. Siihen lähtevältä vaaditaan rukoilevaa mieltä ja hyvää valmistautumista. Kirjojen kautta tavoitetaan ihmisiä, joita saarnatyö ei tavoita.

Kustannusliike Kirjatoimi järjesti kirjaevankelistoille opintopäivien lisäksi ryhmämatkoja Pohjoismaihin ja raamatullisiin maihin Israeliin, Egyptiin ja Kreikkaan. Adventtiairut -lehti julkaisi mukana olleiden laatimia matkakuvauksia.

Kirjaevankelistain joukko levittäytyi, kuten sanottiin, ”vaaleneville elovainioille”. Oli edettävä uskon varassa – ei ollut itsestään selvää, että halusi lähteä tuntemattomien ihmisten oville. Aamurukous antoi rohkeuden tarttua ovenkahvaan, mutta joskus oli palattava kesken päivän kotiin keräämään kadonnutta rohkeutta ja rakkautta. 

Kaikki eivät jaksaneet tuonkaltaista työtä. Ne, jotka jaksoivat, kokivat tyydytystä voittaessaan itsensä ja pelkonsa. Minä jaksoin reilut kymmenen vuotta. Lopulta minullekin tuli seinä vastaan ja rukoilin Jumalaa: Herra, olisiko sinulla antaa muuta työtä elovainioillasi? 

Oli hänellä. 

Vuodet kirjalaukku kädessä opettivat jotain sellaista ihmisyydestä ja uskosta, jota ei voi muualta ammentaa. Tuhannet suomalaiset kodit saivat kirjallisuuden kautta pysyvän jäljen sydämiinsä. Evankelinen kirjallisuustyö kerrotussa laajuudessa on nyt historiaa. Siihen osallistujat yksi toisensa jälkeen ovat siirtyneet odottamaan päivää, jolloin sato korjataan ja lopullinen raportti julkistetaan.

”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkö sinne palaa vaan kastelevat maan, - - niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jesaja 55:10,11)

Jumala pitää huolen siitä, että kertomus Jeesuksesta saa uusia, kuhunkin aikakauteen sopivia tapoja toimia lähetystyössä. Niin tuleekin olla.

Anna-Liisa, kiitos yhteisestä matkasta. Lepää rauhassa, kunnes heräät osaasi päivien lopulla.

Teksti: Jorma Katainen

Kuvat: Kataisten kotialbumista