top of page

Alttaripalvelusta saksilla ja kammalla

  • lohja1
  • 19.10.2023
  • 1 min käytetty lukemiseen

Sunnuntai 15.10.

Työpisteeni on Rukoushuoneen alttarilla, ristin juurella. Tuolille istuutuu nuori nainen; hän on tullut seurakunnan järjestämään Iloinen mieli -tapahtumaan. Kiedon sinisen kapan hänen ympärilleen. Nainen haluaa säilyttää pitkät, vaaleat hiuksensa, mutta toivoo niiden siistimistä.

– Leikkaan pituudesta viisi senttiä ja näin saamme pois haperot ja huonokuntoiset latvat – ok?

– Hyvä, tee niin.

Työskennellessä kerron hänelle tarinani.

– Suoritin parturi-kampaajan tutkinnon 1968. Seuraavana vuonna perustin Tampereelle liikkeen, jossa palvelin muutaman vuoden. Tultuani uskoon jouduin valinnan eteen, vaihdoin ammattia ja päädyin Adventtikirkon pastoriksi.

– Mielenkiintoista! Oletko sen jälkeen pitänyt yllä parturi-kampaajan taitojasi?

– Leikkaan hyväntekeväisyystapahtumissa ja välillä vaimoni ja itseni hiukset. Sinulla on kauniit hiukset, harjaa niitä usein, niin ne säilyvät kiiltävinä ja terveinä. Hiuksen rakenne muistuttaa käpyä: rasittuneiden hiusten suomut avautuvat ja ne takertuvat toisiinsa. Harjaamalla saat suomut sulkeutumaan.

– Harjaanko märkinä vai kuivina?

– Jos hiuksesi ovat takussa, märkänä, mutta hellävaraisesti, etteivät ne katkeile ja veny. Kuivina, kun teet sen samoin hellästi, ei kiskoen. Jos latvoissa on takkuja, aloita varovasti niistä.

Vaaleaverikkö silmäilee peilissä olevaa kuvaansa, kiittää ja laskeutuu tyytyväisenä alas alttarilta.


Alttarin portaiden eteen on levitetty laatikoittain leikkikaluja. Oikealla pöydän takana pastorimme hieroo miehen käsiä. Permannolla oleville pöydille levitetyt leipäpakkaukset odottavat ottajiaan. Taaempana uskonveli tarjoaa hengellistä kirjallisuutta. Jotkut nauttivat pöytien ääressä Avustuspalvelun tarjoamaa kuumaa hernekeittoa. Ruokasaliin ja eteiseen on levitetty kodin tekstiilejä, vaatteita ja kenkiä. Lastenhuoneessa kuntohoitaja hieroo kipeät hartiat kuntoon. Myös verenpaineen mittausta on tarjolla. Mietin:

– Tämä jos mikä tuo yhteenkuuluvuutta ja vuorovaikutusta yhteisen asian puolesta. On tehty paljon töitä saada ihmiset ja tavarat yhteen. Mutta siitähän iloinen mieli syntyy saadessa palvella lähimmäisiä.


Seuraava asiakas istuutuu tuolille.

– Hei, kiva kun tulit. Miten haluat hiuksesi leikattavan?


Teksti ja kuva: Jorma Katainen



 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

1 Comment


Liia Kaitanen
Liia Kaitanen
Oct 19, 2023

Kiitos Jorma! Oli mukava tapahtuma ja kirjoitus tästä on ihan mahtava! Oli varmasti erikoista leikata hiuksia ristin juurella. Ole siunattu, niin kuin me kaikki!

Like

Yhteystiedot:

Petsamonrinne 4
08100 Lohja, Suomi

​​

Puh: +358 40 777 4471 (pastori)

lohja@adventtikirkko.fi

  • Facebook
  • YouTube
Lohjan Church logo.png

© Lohjan Adventtiseurakunta. Made by Ariel Muño

created with Wix.com

Kiitos viestistäsi!

bottom of page