Jumalan perhe

Olen kasvanut tämän seurakunnan yhteydessä syntymästäni lähtien. Kuitenkin vasta nyt viimeisen muutaman vuoden aikana tästä seurakunnasta on tullut minulle kuin perhe. Omassa elämässäni on ollut erilaisia vaiheita. Ensin olin mukana vanhempieni kanssa ja kun kasvoin ja itsenäistyin, jatkoin opitulla tavalla. Elämän tiellä sattuu ja tapahtuu ja aloin etääntymään Jumalasta. Lyhennän kertomusta mennäkseni asiaan.

Joulukuussa 2020 Jumala herätti minut synnin unesta ja annoin elämäni Jeesukselle. Niin paljon vuosien varrella oli tapahtunut, että en pitänyt seurakuntaa kovinkaan tärkeänä. Siihen aikaan lähelläni oli kiistaa ja erimielisyyttä seurakuntaa kohtaan. Olin hämmentynyt. Rukoilin, että en ymmärrä mitä tapahtuu ja mikä on oikein, Jumala johda sinä. Annan kaiken sinun käteesi. Uskoon tultuani sydämessäni poltti Jumalan rakkaus ja halusin kertoa siitä muille. Oma ajatukseni oli, että voisin toimia hiukan seurakunnan sivussa. Jumala ohjasi kuitenkin toisin.

Keväällä 2021 eräs sapatti-ilta, kun päätin iltarukoukseni, koin kuinka Pyhä Henki kosketti minua. Päähäni tuli selkeä ajatus, että minun tulee mennä Lohjan Adventtiseurakuntaan, mukaan sen toimintaan ja rakentamaan sitä. Vastasin siihen heti: ”Kyllä menen, jos tahdot niin”. Tämän jälkeen ylitseni vyöryi ikään kuin rakkauden hyökyaalto. Silmistäni valui kyyneleet, kun tunsin suunnatonta iloa ja rakkautta. Seuraavana päivänä otin yhteyttä pastori Liiaan ja kerroin, mitä oli tapahtunut ja kysyin, että mitä voin tehdä.

Mikä on nyt toisin kuin ennen?

Ennen saatoin käydä kirkossa, mutta en halunnut tehdä mitään. Istuin takarivissä ja ajattelin, että tehtäväni on täyttää penkki, ei mitään muuta.

Mikä sitten saa seurakunnan tuntumaan perheeltä?

Yhdessä tekeminen, yhdessä oleminen ja seurakunnan rakentaminen Jumalan kunniaksi. Nyt Herra on johtanut moniin tehtäviin. Rukouksessa olen ottanut vastaan niitä, vaikka olen kokenut, että en osaa tai en uskalla. Mutta kun Jumala kutsuu, Hän myös varustaa siihen tehtävään. Ensimmäiset askeleet ovat olleet vaikeimmat, mutta kun näkee, että Herra on siinä mukana, uskon askeleet tulevat helpommiksi. Meidän tehtävä on ottaa ne askeleet.

Lapsuuteni perhe on jättänyt tämän seurakunnan. Tapahtui, mitä vielä neljä vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut voivan tapahtua. Olen usein ihmetellyt kohdallani, kuinka Jumala armossaan on johtanut ja näyttänyt tien, mitä kulkea ja mitä tehdä, miten se onkaan niin erilainen kuin vanhemmillani ja sisaruksillani.

Tänään näen selvästi, kuinka seurakunta on siunaukseksi, kuinka on hienoa kuulua Jumalan perheeseen ja rakentaa sitä Jumalan kunniaksi. Siinä on puutteellisia ja vajavaisia ihmisiä kuten minä, mutta meitä yhdistää Jumalan rakkaus. Meillä on rakkaus Jumalan lakiin ja Jeesuksen usko.

Näen pyrkimyksen siihen, mitä Ellen White kirjoittaa kirjassa Lunastuksen historia s. 192: ”Kaikkien, jotka tunnustavat Kristuksen nimeä, tulisi odottaa, valvoa ja rukoilla kuin yksi sydän. Kaikki erimielisyydet tulisi panna pois, ja keskinäisen yksimielisyyden ja hellän rakkauden tulisi vallita kokonaisuutta. Silloin rukouksemme voivat yhdessä nousta taivaallisen Isämme luokse lujan, hartaan uskon tukemina. Silloin voimme kärsivällisinä ja toivoen odottaa lupauksen täyttymistä.”

Rakennetaan yhdessä tätä Jumalan perhettä.

"Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan!" (Jeesus, Matt. 23:37)

Teksti: Sami Salmela