Jumalan tunteet

”Miten sinä, lapseni, voit nauraa kirkossa? Mikä sinua vaivaa?”

”Älä vain ala itkeä! Jos et osaa käyttäytyä, sinun on parasta mennä omaan huoneeseesi.”

”Niele epätoivosi! Tuollainen tunnemyrsky ei ole koskaan hyväksi. Miten huono kasvatus sinulla onkaan ollut!”

Olemme usein kuulleet näitä ja vastaavia kehotuksia, varsinkin nuorempana. Monet kasvatusmenetelmät perustuvat voimakkaiden tunteiden vaimentamiseen - tunteiden, joita meillä kaikilla on. Ja varsinkin hengellisessä elämässämme laitamme usein suodattimia tunteillemme. Jopa mielikuvallamme Jumalasta on melko suora vaikutus siihen, miten reagoimme tunnetilanteissa. Jotkut ajattelevat, että Jumala on ylhäinen suuri maailman hallitsija, joka ei tunne iloa eikä surua pienistä huolistamme. Raamatun mukaan Jumalalla on kuitenkin monenlaisia tunteita, joten meille ihmisille pitäisi myös olla luonnollista ilmaista niitä. Pohditaanpa, millaisia tunteita Jumala tuntee.

Jumala tuntee iloa. Jo luomisessa hän iloitsi siitä, että jokaisen päivän luomistyö oli hyvä ja täydellinen. Psalmeissa sekä Jumala että ihmiset iloitsevat Jumalan hyvyydestä ja ihmisen halusta tehdä oikein sekä palvella ja ylistää Jumalaa. Sefanjan luvussa 3 jakeessa 17 sanotaan: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee." Myös Jeesus iloitsi suuresti ystävistään, ja erityisesti häissä hän osallistui sydämellisesti ja iloisesti ohjelmiin. Hän myös nuhteli fariseuksia, jotka pitivät Jeesusta ja opetuslapsia liian kevytmielisinä.

Mutta Jumala ja erityisesti Jeesus tunsivat myös syvää surua. Jeesus itki matkalla Lasaruksen haudalle, vaikka hän tiesi, mitä myöhemmin tapahtuisi. Hän tunsi voimakasta myötätuntoa Lasaruksen lähimpiä sukulaisia ja ystäviä kohtaan. Hän itki myös katsellessaan Jerusalemia ja ennakoidessaan, mikä kohtalo kaupungille ja sen asukkaille koituisi. Jeesus tunsi suurinta surua Getsemanessa ja Golgatan ristillä, kun hän tunsi itsensä Jumalan hylkäämäksi - surua, joka särki hänen sydämensä. Jopa Jumala tunsi silloin syvää surua siitä kohtalosta, joka kohdistuisi ihmiskuntaan, joka oli näennäisesti hylännyt uskonsa Jeesukseen ja näin ollen Jumalaan ristin syvässä pimeydessä.

Tähän mennessä ymmärrämme, että Jumala tuntee sekä iloa että surua. Mutta Jumala tuntee myös vihaa tai raivoa, ja se voi tuntua pelottavalta. Muistamme, kun Jeesus tyhjensi temppelin, josta oli tullut markkinapaikka. Se ei ollut nöyrä pyyntö kauppiaille, vaan varmasti ankara nuhtelu, ruoskaa apuna käyttäen. Kyllä, tämä voi tuntua pelottavalta: onko meillä Jumala, joka tuntee jatkuvasti vihaa meitä kohtaan? Jumala on vihainen synnin vallasta elämässämme, mutta hän on kärsivällinen, kuten Psalmin 103 jakeissa 8-10 osoitetaan: ”Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.” Hänen vihansa herää vain silloin, kun annamme siihen toistuvasti aihetta, muuten hän antaa meille anteeksi.

Jumala tuntee myös hellyyttä, ”pehmeyttä”, meitä kohtaan. Jesajan kirjasta 42 ja 3 luemme: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.” Hän on hellä meitä kohtaan ja haluaa parantaa meidät. Hänellä on paljon armoa, jota heikko ihminen tarvitsee.

Jumala haluaa tuntea jokaisen meistä henkilökohtaisesti ja hän haluaa jakaa tunteita kanssamme. Tehkäämme siis tilaa tunteille jumalasuhteessamme. Hän haluaa vapauttaa meidät elämään tunne-elämää, runsasta ja värikästä elämää.

Teksti: Boris Källman