Kasvun ihme

Kevät sytyttää innon ja halun työntää sormet multaan ja kaivaa siemenpussit esille. Kauppojen parhaille myyntipaikoille on houkuttelevasti laitettu esille kukkien, puutarhavihannesten ja yrttien siemenet ja kukkamukulat. Mitä uutta yrittäisin tänä vuonna kasvattaa?

Olen jo vuosia hoitanut kasvimaata ja pientä puutarhaa. Jotakin olen oppinut, paljon on vielä opittavaa. Aiemmin asuimme paikassa, jossa perustin kasvimaan entiselle pellolle, jossa maaperä oli hyvää. Ystävällinen naapuri tarjoutui keväällä muokkaamaan peltosarkamme jyrsijällä, mikä nopeutti työtäni huomattavasti. Pehmeään, kuohkeaan maahan oli helppo kylvää porkkanan, salaatin, pinaatin, mangoldin ja retiisin siemeniä sekä istuttaa kaalin taimia ja perunaa. Kaikki näytti lupaavalta ja kasvuharson alla itäminen oli nopeaa. Kun sitten jonkin ajan kuluttua nostin harson ja aioin harventaa porkkanan taimia, kohtasin yllätyksen. Toki olin varautunut kitkemään rikkaruohoja, mutta en osannut odottaa niin valtavaa määrää! Koko kesän ja vielä seuraavatkin vuodet sain taistella monivuotisia rikkaruohoja, etenkin villiminttua, vastaan. Vaikka kuinka kitkin niitä pois kasvimaalta, niin aina mintun versot työntyivät jostakin, mistä odotin kasvavan ihan jotakin muuta. Tajusimme, että jyrsijän terät olivat pilkkoneet maassa kasvaneet mintun juuret tuhansiksi pieniksi palasiksi, joista jokainen oli kasvuvoimainen ja pyrki täyttämään meidän vihannespenkit.

Tämä kokemus antoi minulle opetuksen paitsi puutarhanhoidosta myös hengellisesti. Raamatussa sanotaan: ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta eikä mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä…” (Hepr. 12:15). Pienikin vääränlainen juuri voi kasvaa isoksi ongelmaksi. Siksi meidän on annettava Jeesuksen puhdistaa meidän sisimpämme, sydämemme ja mielemme, jottei sinne jää mitään syyllisyyden, katkeruuden, vihan, itsekkyyden tai ylpeyden juuren pientäkään palaa, joka sitten voisi kasvaa ja vallata elintilaa hyviltä hengen hedelmiltä, joita ovat mm. rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys ja uskollisuus.

Nytkin minulla on kasvimaa. Joka kevät malttamattomana odotan, että aurinko lämmittää savisen maaperän, jotta voin sinne kylvää siemeniä ja odottaa niiden itämistä. Tämän kasvimaan ongelma on tuon savisen, paakkuisen maaperän lisäksi pienet kivet. Vaikka kuinka joka vuosi keräilen kiviä kasvupenkeistä pois, aina niitä vaan riittää. Erilaiset meidän maanparannustoimet eivät tunnu muuttavan tilannetta – pitäisi varmaan kuoria paksu kerros maata pois ja tuoda tilalle kokonaan uutta, ravinteikasta ruokamultaa. Savipaakkuja rikkoessani ja kiviä pois kerätessäni mietin usein Jeesuksen esittämää vertausta kylväjästä, jonka siemenet putosivat moneen erilaiseen maaperään (esim. Matteuksen evankeliumissa luku 13). Kuinka tärkeää onkaan, että maaperä on hyvä – on kyseessä sitten Jumalan sanan kylvö tai vihannesten kasvatus! Ja miten vaikeaa sitä maaperää on muuttaa! Ihmisvoimin ei onnistu ainakaan hengellisen maaperän muokkaus – siihen tarvitaan Pyhää Henkeä.

Monen vuoden tauon jälkeen olen nyt parina keväänä myös kasvattanut mm. purjon, kurkun ja lehtikaalin taimia. Olen melko laiska lukemaan ohjeita ja perehtymään taimikasvatuksen saloihin syvemmin, mutta ihme ja kumma – (melkein) aina sieltä taimiastian mullasta jotakin nousee. Kasvun ihme – se ei ole minun teko, vaan Jumalan. Vaikka kuinka kylvän ja kastelen, lannoitan ja kitken, niin en minä siementä saa itämään ja kasvamaan. Jumala on elämän antaja, hän on kasvit ja koko luomakunnan luonut ja kätkenyt pieneen siemeneen kaikki elämää varten tarvittavat aineet. ”Niin ei siis istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan vaan Jumala, joka antaa kasvun.” (1.Kor. 3:7)

Jään siis ihailemaan kasvun ihmettä ja odottamaan satoa. Ja odotellessa kitken, kastelen ja lannoitan sekä kiitän Jumalaa jokaisesta itäneestä siemenestä. Ja yritän kylvää myös Jeesuksen sanan siementä siellä, missä liikun – luottaen, että Jumala antaa kasvun.

Teksti ja kuva: Tarja Dejanova