Keskikesän ajatuksia jumalanpalveluksista

Helle saapui vihdoin ja viimein Suomeen, ja keskikesääni osui ainakin kaksi hyvin erilaista jumalanpalvelusta verrattuna normaaleihin jumalanpalveluksiin. Pohdin jo, että näistä kertyisi ajatuksia jumalanpalveluksien siunaavista kokemuksista ja ”monipuolistamisestakin”, ja kun keräsin materiaalia pohjaksi, törmäsin jo vuonna 2000 tietokoneelleni tallennettuun dokumenttiin samasta aiheesta. En yhtään muistanut tällaista - olen joko koostanut tai kirjoittanut sen itse.  Siinä on otsikkona ”Miten parantaa jumalanpalvelusta” ja sen jälkeen seuraa viidellä sivulla jumalanpalveluksen viiteen eri kokonaisuuteen liittyviä ajatuksia ja ehdotuksia. Kun luin niitä läpi, totesin, että monet niistä ovat jo usein kokeiltuja, mutta osa harvemmin. Muutama niistä oikein pompahti esille tekstiä tutkiessani.

Miten parantaa saarnoja tai miten tehdä saarnoista monipuolisia ja erinäköisiä? Ensimmäinen ehdotus liittyy vuorovaikutukseen. Saarna voisi olla tavanomaista lyhyempi, ja saarnan jälkeen pitäjä pyytää seurakuntalaisilta mielipiteitä, kysymyksiä tai yleensäkin reaktioita siihen. Meillä kyllä Raamattutunnit ajavat samaa asiaa, mutta puhujalle yleisön mukaan ottaminen itse saarnaan voisi olla kiehtova, ainakin kokeilemisen arvoinen idea.

Seuraavat ehdotukset ovatkin tuttuja: musiikkisaarnoja, runsas Raamatun lukeminen saarnoissa, draaman keinoin esitettyjä saarnoja. Mutta seuraava kohta vaikuttaa mielestäni hyvin mielenkiintoiselta: saarnan lastenkertomukseen liitetään ”salainen laatikko”, josta aikuisten saarnan välissä aina paljastetaan esine kerrallaan. Saarnan lopussa huomataan, että kaikki esineet liittyvät saarnan aiheeseen - niin kuin talo, joka on rakennettu pienistä erilaisista osista. Varmaan aikuisetkin kiinnostuisivat tästä ”salaisesta laatikosta”!

Eräässä toisessa ehdotuksessa luki näin: pyydetään ”maallikko” saarnamaan aiheesta, joka on hänelle rakas ja tuttu, esimerkiksi äiti-suhde, koti, lapsuuden ajan opettaja tms. Eli ei ihan tavallisia saarnan aiheita. Loppupuolella tulee mielenkiintoinen ehdotus: puhuja tutkii etukäteen erilaisia viestintämenetelmiä (kuunteleminen, näkeminen, koskeminen jne.) ja pyrkii käyttämään kaikkia näitä saarnassaan.

Olin heinäkuun alussa leirikeskuksessa, Kallioniemessä, ja eräs pastori puhui saarnassaan aiheesta ”12 vuotta” (liittyi verenvuototautia sairastavaan naiseen Raamatussa). Saarnan alussa saimme katsoa taidokkaasti tehdyn videon (pieni osa pidemmästä sarjasta), eli pystyimme ikään kuin näkemään ja kokemaan naisen hätää silmiemme edessä. Saarnan jälkeen lauluyhtye lauloi aiheeseen sopivan laulun ”12 vuotta” (Pekka Simojoen tekemä). Jokaisen yleisössä istuvan silmät kostuivat, ainakin jossain vaiheessa saarnaa.

Kaksi viimeistä ehdotusta ovat harvemmin käytettyjä. Toisessa esitetään vastakkaisia mielipiteitä jostain aiheesta kahdessa ”vastakohta”-saarnassa, ja jätetään ne ilman ratkaisua, mutta seurakuntalaiset voivat esittää mielipiteitä aiheesta esim. tilaisuuden jälkeen ruokailussa. Jälkimmäinen ehdotus on kahden (tai useamman) henkilön esittämä saarna dialogin muodossa.

Toisella sivulla pohditaan musiikin roolia jumalanpalveluksissa. Kyseisellä leirillä heinäkuun alussa puolet ohjelmavastaavista vastasi musiikista (loput puhumisesta). Harjoittelimme ahkerasti ja lähes jokaisen tilaisuuden aikana yhtye lauloi 2-3 laulua, ja piti jopa pienimuotoisen konsertin. Totesin vanhoille, tutuille laulajille, että jo vuosikymmeniä sitten harjoittelemamme laulut muistuivat hyvin mieleen! Itse asiassa Raamattu kehottaa usein meitä laulamaan, koska laulettu sanoma jää jopa paremmin mieleen kuin puhuttu. Osaammehan ulkoa monta laulua tai osia lauluista, mutta harva meistä osaa siteerata edes yhtä kappaletta kuunnellusta saarnasta. Ehdotuksissa mainittiin erilaisten soittimien käyttö, kokonaisten perheiden pyytäminen musiikin esittäjiksi, laulujen syntymisestä kertominen, tai videon/diasarjan esittäminen musiikin taustalla. Mielenkiintoisia ehdotuksia olivat ”koko seurakunta”-kuoro, tai tutun laulun sanat eri melodialla, taikka osan laulun säkeistöistä ”lukeminen” ilman melodiaa, sekä kaanonien laulaminen.

Kolmas sivu keskittyi Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Vuorolukeminen (kuten psalmissa 136, jossa joka toinen lause kuuluu ”iäti kestää hänen armonsa”), kuvitettuja Raamatun paikkoja, hiljaista taustamusiikkia tekstinlukemisen aikana, Raamatun tekstit omin sanoin tai runoin, rukouskirjojen rukouksia, kolmen ihmisen/teeman rukouksia: ylistäminen, kiittäminen ja esirukoileminen, tai nykyään tuttu jatkuva, lyhyiden lauseiden rukous (usea osallistuja).

Neljännellä sivulla pohditaan lasten ja nuorten osallistumista. Siinä neljäs ehdotus kuuluu: ehtoollista edeltävänä viikkona pyydetään seurakunnan lapsia piirtämään kuvia Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Ripustetaan niitä esim. käytäville tai seinille ehtoollisen ajaksi. Seuraavat ehdotukset: sijoitetaan lasten kertomuksen osia saarnan väleihin ja pyydetään lapset tarkkailemaan, missä vaiheessa lastenkertomuksen osat tulevat. Tai vaihdetaan roolit niin, että saarna onkin lapsille tai nuorille ja sitä edeltää ”aikuisten kertomus”. Yhteislaulun ”Jeesus meitä rakastaa” (tai vastaava) aikana jokainen aikuinen menee jonkun lapsen tai nuoren luo, ja kertoo, miten onnellinen hän on siitä, että seurakunnassa on lapsia ja nuoria. Viimeisenä ehdotuksena lukee näin: pyydetään kaikki alle 20 (tai 15 tai 25) vuotiaat muodostamaan kuoro, ja lyhyen harjoittelun jälkeen kuoro esittää yksinkertaisen laulun.

Viimeisellä sivulla pohditaan jumalanpalveluksen muuta sisältöä. Ehdotuksena mm. ”luetaan vierailijoiden nimet vieraskirjasta osana tervetulotilaisuutta” (pyydetään ensin jokaista läsnäolijaa kirjoittamaan nimensä vieraskirjaan). Esitellään kanssamme tulleet ystävät muille. Luetaan kolehdin aikana vertaus lesken rovosta tms. tai runo. Pyydetään jokaista seurakunnan jäsentä tai vierailijaa hiljaa siunaamaan oma lahjansa (ei siunata edestä). Haastatellaan ihmisiä heidän työstään, harrastuksistaan tai onnellisista tapahtumista. Nauhoitetaan ihmisten elämää työpaikoilla, kodeissa tms. ja näytetään kirkossa, varsinkin mikäli kyseessä on henkilö, joka ei pääse kirkkoon. Sama pätee ihmisten todistuksiin ja kertomuksiin (ne jotka eivät pääse kirkkoon). Viimeisenä ehdotuksena on tämä: suunnitellaan hyvin hiljaisia, meditatiivisia hetkiä. Niillä on tärkeä paikka jumalanpalveluksessa!

Lopuksi sananen tuoreesta jumalanpalveluksesta Vivamon aittarinteessä. Se oli mielestäni oikein siunaava. Seurakunta istui ulkona kauniissa säässä. Kaikki näkivät hyvin toisensa.  Äänentoisto uusilla laitteilla toimi hyvin ulkona, ja muutama henkilö oli valmistanut osia jumalanpalveluksesta etäkäteen, kun taas toiset tiesivät, että he saavat todistaa Jumalan hyvyydestä. Itse pohdin etukäteen, että lauletaan toivelauluja ja rukoillaan, ja ehkä joku todistaa, ja tilaisuus on varmaan tavallista lyhyempi, mutta niin ei käynyt. Tutkimme Raamattua, kuulimme Jumalan varjeluksesta ja hyvyydestä, jopa tarkasta johdatuksesta eri ihmisten viime aikojen kokemuksissa, ja kyllä me myös lauloimme ja rukoilimme. Tilaisuus olisi varmaan voinut jatkua vielä pidempään, ja jälkeenpäin kenelläkään ei ollut kiirettä poistua, vaan jäimme keskustelemaan toistemme kanssa. Näin ollen tämä hiukan erilainen jumalanpalvelus siunasi läsnäolijoita, ja Jumalan ja Jeesuksen läsnäolon pystyi kokemaan.

Miten sinä ja minä voisimme tulevaisuudessa olla osana mielenkiintoisempia ja siunaavia jumalanpalveluksia - sitä voimme pohtia tulevien viikkojen aikana.

Teksti ja kuva: Boris Källman (kuva jumalanpalveluksesta Toivonlinnan yläsalissa v. 2025 kesäkuun alussa)