Kesälomakokemuksia

Kun Suomen kristillisessä yhteiskoulussa vietettiin päättäjäisiä 31.5., tiesin että kesäloma alkaisi jo seuraavana päivänä, sapattina. Suuntasimme perheen kanssa Turkuun, kuunnellen ja katsellen matkalla Zoom-jumalanpalvelusta. Olimme sopineet tapaamisen vanhimman poikani perheen kanssa puolilta päivin lounaan merkeissä. Automatkalla taisin lähinnä huokaista helpotuksesta kouluvuoden loppumisesta. Päivä oli muuten hyvin onnistunut, mutta lapsenlapseni ensimmäinen rantakokemus päättyi rankkasateeseen ja siitä pakoon lähtemiseen. Onneksi oli hyvin lämmin sää, ja päivään sisältyi paljon oikein mukavaa toimintaa.

Tiesin että tulisin vajaan 10 päivän sisällä tekemään kolme pientä matkaa: opettajien suunnittelupäivään koululla jatkaen siitä äitini luokse Pohjanmaalle, radiojumalanpalveluksen nauhoitukseen Kemiönsaareen sekä Turkuun hakemaan poikani perhettä meille. Jokaisella matkalla koin yllättäviä ja siunattuja hetkiä ja tunsin, että Jumala halusi kertoa, ettei kannata suunnitella liikaa - hän kuitenkin johtaa elämässä välillä yllättäviinkin tilanteisiin.

Koululla keskustelimme menneestä kouluvuodesta ja suunnittelimme uutta lukuvuotta. Huomasin muiden kokemuksista, että olimme antaneet kaikkemme, ja sain tietää että tulevana lukuvuonna oppilasmäärä kasvaisi aika reilusti. Näin Jumala oli siis vastannut moniin rukouksiin tästä aiheesta. Koululla on toiminut viimeisen reilun vuoden aikana oppilaiden rukousryhmä, vanhempien rukousryhmä sekä henkilökunnan rukousryhmä sovittuina aikoina rukoilemaan lähinnä koulun puolesta. Luvassa olisi siis kenties vihdoin hiukan helpotusta taloudellisessa mielessä.

Jatkoin matkaa suoraan äitini luo ja seuraavana päivänä tein ahkerasti töitä puutarhassa ja muualla, kohdaten yllättävän ongelman ja vielä yllättävämmän ratkaisun siihen. Ison ulkovaraston kattoränni oli ruostunut pohjasta päästäen vettä läpi, mutta kenties isäni oli ennen kuolemaansa suunnitellut uutta rännipeltiä tilalle, koska varaston nurkasta löytyi sellaista, jo valmiiksi leikattuna. Pienellä taivuttamisella sain ihan käsivoimin laitettua uutta peltiä vanhan sisälle, ja ongelma ratkesi. Äitini oli kiitollinen kaikesta avusta parin päivän aikana, ja lähdin varhaisella aamulla taas kotimatkalle, ensin kohti kouluani.

Syynä oli kopiokoneidemme leasing-firman tuoma uusi kone, toisen koneen siirtäminen eri tilaan, ja siihen liittyvä päivittäminen ja testaaminen. Loppujen lopuksi kaikki onnistui oikein hienosti. Saimmepa vielä ”leivottua” yhden uuden ylioppilaan sen päivän aikana, viimeisellä mahdollisella hetkellä. Kahden opettajan kurssiarvosanat saimme tietää, vaikka he jo olivat ulkomaanmatkoilla, ja teknisiin ongelmiinkin löytyi ratkaisu. Onneksi kokelas oli ollut tarpeeksi aktiivinen viimeisten päivien aikana, minä osaltani pystyin myös arvostelemaan hänen tarvittavat musiikkikurssinsa, jolloin hän sai juuri tarvittavan määrän kursseja kasaan. Meitä oli paikan päällä muutama ”riemumielinen” henkilökunnan jäsen ja totesimme, että tiukalle meni, mutta homma onnistui, vieläpä kouluvuoden päättymisen jälkeen.

Jatkoin suoraan siitä, hiukan myöhässä, johtokunnan kokoukseen Lohjalle, ja siinäkin koimme miten Jumala siunasi ja oli siunannut toimintaa, ja kehotti meitä auttamaan tarvitsevia monin keinoin. Kokous pidettiin terassilla rannan lähellä ja oli upeaa huomata, miten innokkaita jäseniä olimme - muiden avulla - toteuttamaan myös kaikenlaista evankelioivaa toimintaa. Rukousta tarvitaan kaikille suunnitelmillemme!

Seuraava matkani alkoi varhain sapattiaamuna, ja puolen vuoden harjoittelumme (kuoro, lapsikuoro, soittajat jne.) tulos ”ulosmitattiin” vajaan tunnin kestävässä radiojumalanpalveluksessa (Yle Areenassa 16.6. jälkeen kuunneltavissa ruotsiksi). Saarnasta pidin kovasti, eivätkä musiikit ja todistuskaan jättäneet paljon toivomisen varaa: onnistuimme välittämään sanan ja musiikin avulla Jumalan suurta rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. Vastaava toimittaja sai kuulla nauhoituksen ennen julkaisua ja kiitti meitä hyvin onnistuneesta radioinnista.

Paluumatkalla sain tehdä yllättävänkin palveluksen muutamille ystävilleni seurakunnassa (he asuvat lähes 50 kilometriä kodistani): heidän kotinsa sijaitsi paluumatkan reitilläni (reittejä Kemiönsaaresta kotiini Ojakkalaan on tämän jälkeen ajettu jopa viisi erilaista, ja kaikki ovat yhtä kauniita, kiehtovia ja yhtä pitkiä). Ei tarvinnut siis erikseen ajaa heille, ja autoni kiitti (ajan yli 50 000 km vuodessa). Koimme vielä heidän kanssaan hyvän hetken sapatti-iltapäivänä. Sain siellä myös uusia eläinystäviä - koiria.

Viimeisellä matkalla minun oli tarkoitus hakea turkulaiset kotiini, mutta päätin ajaa taas koulun kautta, suunnitelmissa etsiä laturia ja kannettavaa tietokonetta ja hoitaa muutama muu asia siinä sivussa. Yllättäen paikalla oli meidän uusi IT-firma täydessä touhussa. Olin aikonut matkata paikan päälle heidän avuksi, mutten tiennyt ajankohtaa, olettaen että se on kesäkuun lopussa, mutta nyt se oli viikkoja aiemmin. Puolikas päivä meni ja saimme ratkottua kaikki ongelmat, ja kyllä Jumala oli etukäteen jo nähnyt että minuakin siihen tarvittiin. Aikaisemmin vuosia takaperin vastaavassa vaihdossa oli kulunut viikkoja tähän. Kuin ”sattumalta” yrittäessäni kopioida pyydettyjä vanhojen vuosikertomusten tietoja huomasin, että uusi IT-ratkaisu oli tehnyt mahdottomaksi jopa kirjautumisen kopiokoneelle, mutta paikan päällä ollut firman esimies sai toisen firman taitajan kiinni kotimatkallaan, ja etäyhteydellä viimeinenkin ongelma ratkesi. Koin vahvasti, että Jumala taas halusi säästää minut ylimääräiseltä matkalta myöhemmin, kun näin yllättäen kävi. Laturia en löytänyt (läppäriä en ehtinyt etsiä), mutta siihen sopivan johdon tulisin saamaan halvalla, sattumuksesta sekin, kun tapasin oikean henkilön, joka äskettäin oli ostanut hänelle vääränlaisen, mutta minulle oikeanlaisen.

Näin ollen kesälomani pääsi vihdoin alkamaan, ja olen varma että tulevana lukuvuotena Jumala tulee siunaamaan toimintaa seurakunnissamme ja kouluissamme, kunhan me muistamme rukoilla asioiden puolesta.

Teksti ja kuvat: Boris Källman