Koulu alkoi taas

Reilun kahden kuukauden kesäloman jälkeen kouluni aloitti 93. lukuvuotensa elokuun 7. päivänä. Se alkoi hyvin aikaisin, ja ensimmäisenä viikkona moni asia oli kiireellisenä odottamassa tekijäänsä. Olin itsekin hyvin kiireinen sillä viikolla, ajatellen että seuraavalla viikolla tilanne rauhoittuu. Kävi kuitenkin niin, että siivousvimma yltyi (uusi rehtorimme haluaa, että kaikki vanhat ja turhat tavarat poistetaan), ja opettajainhuoneestamme lähti sadoittain kirjoja, kansioita ja huonekalujakin kierrätykseen tai poistoon. Tämä tarkoitti sitä, että piti käydä läpi jokainen tekninen vempain ja miettiä, onko sille koskaan enää tarvetta. Kiire jatkui, mutta huomasin kuitenkin muutaman mielenkiintoisen asian.

Kun olen koululla, riippumatta siitä onko omia tunteja tai ei, tulee eteeni asioita, joihin tarvitaan apuani. Kun en ole koululla, näitä esiintyy huomattavasti vähemmän. Jumala varmaan järjestää näin. Hyvä puoli siinä on se, että saan niin paljon liikuntaa, että kaikki vaivani pikku hiljaa paranevat itsestään. Selkäni saattaa olla jumissa aamulla, mutta 15 000 askeleen jälkeen se on taas paremmassa kunnossa.

Kun olen jossain paikassa, jossa en suunnitellut olevani, tai joka ei ole omia ”paikkojani”, siihen löytyy yleensä syy: joku tulee sinne, ja saan auttaa tavalla tai toisella. Jos olisin ollut omassa musiikkiluokassani suljetun oven takana, sinne ei kukaan olisi ilmestynyt, mutta kun olen alakerrassa, ihmisten tavoitettavissa, se on kaikille hyvä asia, ja olen varma, että Jumala järjestää tämänkin asian näin.

Kun suunnittelen lähteväni kotiin ja lähtöni myöhästyy 1-2 tunnilla, koska jokin koulun tietokone päivittyy liian hitaasi, on siihen aina jokin muu (ja hyvä) syy: joku on jättänyt tavaransa jonnekin, ja muita henkilökunnan jäseniä ei enää juuri näy avaamaan ovia. Jonkun tietokone on yhtäkkiä mennyt huonoon kuntoon, ja törmäämme toisiimme kuin sattumalta, ja lähes aina molemmilla on sopivasti vapaata, jotta ongelmat ehtii ratkaista. Kun on enemmän oppitunteja tai soittotunteja, Jumala järjestää niin, että muut projektit vähenevät, ja kun on vähemmän oppitunteja ja soittotunteja, muut projektit taas lisääntyvät. Jumala osaa järjestää aikatauluni juuri sopivasti, ja siihen liittyy muidenkin aikataulut. Lähes aina ne saadaan sopimaan yhteen.

Olen miettinyt mitä, tekisin eläkkeellä. Ehkä toteuttaisin itseäni, hankkisin studiolaitteita ja alkaisin tuottaa hengellistä mediatuotantoa tai jotain vastaavaa. Ainakin olen saanut kokea hyvää oppimista monessa asiassa, joissa olen ollut noviisi tai taitamaton vuosia sitten, mutta jotka nyt sujuvat paremmin kuin koskaan. Ehkä en haluakaan mennä eläkkeelle heti kun se on mahdollista? Jumala tietää parhaiten.

Pidin 12.8. aamunavauksen, jossa kerroin, miten Jumala on voinut kääntää heikkouksiani vahvuuksiksi Hänen voimassaan ja avullaan. Esimerkkeinä mainitsin, että suomen kieli oli huonoin oppiaineeni koulussa, mutta niinpä olen saanut opiskella yliopistossa osittain suomeksi, ollut töissä lähinnä suomenkielisissä työpaikoissa ja mennyt naimisiin suomalaisen, suomea puhuvan naisen kanssa, vähän yli 30 vuotta sitten. Sillä lailla Jumala antoi minun oppia tarpeeksi hyvää suomen kieltä. Toisena esimerkkinä mainitsin, että olin yläkoulumme ujoin poika ja punastuin, jos kuka tahansa tyttö tuli lähelläni, varsinkin jos tyttö puhui minulle. Enkä uskaltanut yläkoulussa avata suutani milloinkaan, vaikka olisi ollut tarvetta. Jumalan ratkaisu? Opin soittamaan pianoa ja sain esiintyä säestäen ja muuten seurakuntamme tilaisuuksissa, opin pikku hiljaa puhumaan todistaen ja tutkien Raamattua, ja viime vuosina olen oppinut rukoilemaan paremmin kuin ennen. Seurakunnan tehtävät ovat tässä olleet oivia oppimispaikkoja, enkä nykyään ujostele tai pidättäydy todistamasta tai jakamasta hengellistä sanaa.

Kolmantena esimerkkinä aamuhartaudessani - hauska sinänsä - oli kun isäni varmaan kuuli valituksiani siitä, kun muuten olin urheilullinen ja yleisurheilutaitava, mutta korkeushypyssäni ei voitu puhua hyppäämisestä, vaan juoksemisesta riman yli (alle metrin korkeudessa). Niinpä isäni ja hänen ystävänsä rakensivat kotipihalleni korkeushyppypatjan ja telineet, ja kohta puolet kotikyläni pikkupojista, ja minä jo yläkoululaisena, opimme floppaamaan, ja runsaan harjoituksen tuloksena minusta tuli jokseenkin menestynyt korkeushyppääjä. Ujosta, kieltä taitamattomasta ja hyppykammoisesta pojasta tuli melko hyvä taitaja näissä kaikissa.

Näin Jumala valmisti ja koulutti minua hyvin mielenkiintoisilla tavoilla ja pitkän ajan kuluessa. Olen siitä kiitollinen.

Raamatusta tulee mieleeni kankeakielinen Mooses, joka sai johdattaa kansansa pois vihollismaasta, puhuen suurelle faaraolle, taikka Paavali, joka monien kokemuksiensa kanssa oppi ajattelemaan asioista uusilla tavoilla.  

Lopuksi muutamia ajatuksia sananlaskujen 3. luvusta: Poikani, älä unohda sitä mitä opetan, pidä kaikki käskyni mielessäsi, sillä ne kartuttavat päiviesi määrää, antavat sinulle elinvuosia ja menestystä. Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta – kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.

Teksti ja kuvat: Boris Källman