Kristuksen kärsimykset 4

Isän hylkäämänä

Jumalan rakkaus

Jeesus herätti minut synnin unesta joulukuussa 2020, kun olin hylkäämässä Jumalan kokonaan. Sanoin ennen sitä, että minulla on kaikkea, mitä tarvitsen, en tarvitse Jeesusta mihinkään.

Tunsin voimakkaan kutsun rukoukseen ja seurasin sitä. Suljin itseni huoneeseen ja polvistuin maahan. Tunsin Jumalan läsnäolon ja kuulin pääni sisässä Jeesuksen puhuvan mielikuvien ja ajatusteni kautta. Koin ja tunsin Jeesuksen rakkauden. Näin Jeesuksen ristin kuoleman syntisten ihmisten puolesta, myös itseni puolesta. Se rakkaus musersi ja mursi minut. Näin itseni rikkinäisenä, syntisenä ja avuttomana Luojani edessä. Se valtava rakkaus minua syntistä kohtaan vaikutti niin, että rakastuin Jeesukseen ja annoin elämäni Jeesukselle.

Myöhemmin rukoustaisteluissa muutamia kertoja, kun olen rukoillut Jaakobin lailla painien, olen kokenut Pyhän Hengen kosketuksen. Vaikka olen päivittäin antanut elämäni Jeesukselle, se rakkauden määrä pakottaa polvilleen maahan murtuneena huokaamaan kyyneleet silmissä: ”Ole minulle syntiselle armollinen”. Kuinka meidän tulisikaan antautua vielä täydellisemmin Jumalalle, että me voidaan kestää Jumalan läsnäolo ja täysi rakkauden määrä.

Isää kohtaan olen kokenut kunnioitusta ja pelkoa. Kun olen esim. aloittanut rukouksen sanoilla: ”Rakas taivaallinen Isä”, en ole kokenut samalla tavalla rakkautta kuin Jeesusta kohtaan. Olen sen hyväksynyt, että näin vain on, kunnes Jumala johti tekemään nämä neljä runoa ja varsinkin tämän viimeisen.

Viimeistä runoa kirjoittaessa murruin vuolaisiin kyyneliin, kun näin Isän rakkauden. Se oli jotenkin kaiken kokemani rakkauden yläpuolella. Ei kuitenkaan enemmän kuin muut rakkaudet. Se kokosi yhteen ennen kokemani rakkaudet kokonaiseksi yhdeksi rakkaudeksi. Se on kolmiyhteinen Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Se on rakkaus!

Se on nähtävissä Jeesuksen ristin kuolemassa.

1.Joh. 4:7-10

”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.

Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntien sovitukseksi.”

Runo, video ja teksti: Sami Salmela

ISÄN HYLKÄÄMÄNÄ

Oi, onko kukaan

Onko milloinkaan

Kestänyt sellaista kärsimystä kuin kuoleva Vapahtajamme.

Katkeran maljan hän joi.

Maailman syntien musertava paino

Tunne isän vihasta, murskasi hänen sydämensä.

Vailla Isän kirkkautta.

Vailla Isän läsnäoloa

Epätoivo painoi häntä pimeyden musertavalla voimalla.

Hätähuuto kalpeilta väriseviltä huuliltaan

”JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT”

Vain hairahtuneet ihmiset pysyvät tunteettomina kuin sokeat

Ylimmäiset papit ja vanhimmat kallista Jumalan poikaa herjaavat.

Eloton luonto sen sijaan huokaa,

Myötätuntoisuudesta veristä, kuolevaa tekijäänsä kohtaan.

Kieltäytyy aurinko katselemasta,

Maa vapisee,

Taivas mustenee.

Todistajina enkelit seuraavat kärsimysnäytelmää.

Kasvonsa peittävät kauhealta näyltä.

Kadonnut on Isän suloinen hymy.

Ihmetellen enkelit seuraavat rakastetun johtajansa kärsimystä ihmisen puolesta

Ei Jumalan poika nähnyt haudan portin lävitse

Ei valaissut toivo, että voittajana nousisi.

Että hänen uhrinsa Isä hyväksyisi.

Tunsi Jumalan Poika maailman synnin, sen kauheuden

Syntiä kohtaan Isän vastenmielisyyden

Synnin hirvittävän pimeyden.

Ei pilkistä valaisevia toivon säteitä

Ei oikealta eikä vasemmalta

Pimeydessä, jonka luontokin tuntee.

Lunastaja tyhjentää maljan pohjasakkaa myöten, kovalla äänellä huudahtaen:

”ISÄNI, SINUN KÄSIISI MINÄ ANNAN HENKENI”

Hän tuntee Isänsä luonteen

Hänen oikeudenmukaisuutensa

Hänen armonsa ja rakkautensa

Nöyrästi jättäytyy Isänsä käsiin

Luonnon järkkyessä hämmästyneet katselijat

kuulevat kuolevan Golgatan miehen viimeiset sanat:

”SE ON TÄYTETTY”

Peloissaan he näkevät auringon verhoutuvan pimeyteen

Tuntiessaan horjuvan maan alla jalkojen

Kuullessaan kallioiden halkeilevan

Näin luonto julisti Jumalan Pojan kuolevan

Vaikeni pilkka ja iva

Pimeydessä haparoiden

Säikähtänyt joukko ihmisten

Vetäytyvät kaupunkia kohti

Kulkiessaan löivät rintoihinsa

Kuiskaten puhelivat keskenään:

Viaton ihminen on murhattu

Jos hän todellakin on Jumalan poika, niin kuin on sanottu.