Lupaukset, jotka muovaavat meitä

Kesäkuussa sain olla mukana nuoren parin häissä Mustanmeren rannalla Bulgariassa. Oli lämmintä, aurinkoista, meri puhalsi lempeästi, ja horisontissa laski aurinko. Sulhanen oli bulgarialainen, morsian suomalainen. He olivat juuri hieman yli kahdenkymmenen, mutta heissä tuntui jo kypsyyttä: molemmat kävivät töissä, olivat itsenäisiä ja kulkivat määrätietoisesti elämässään. Häät olivat yksinkertaiset, mutta niissä oli syvyyttä. Erityisen vaikuttava hetki oli vihkivalan lausuminen. Monien vieraiden silmiin nousivat kyyneleet. Rakkauden ja uskollisuuden sanat lausuttiin niin aidosti, että ne koskettivat jokaista.

Juuri siinä hetkessä aloin jälleen pohtia lupauksen voimaa.

Vaikka nykymaailmassa yhä useammin kuulee ääniä, jotka vähättelevät käsitteitä kuten “vala”, “lupaus” tai “uskollisuus”, jokaisen ihmisen sydän tunnistaa näiden sanojen todellisen merkityksen. Me aavistamme vaistomaisesti: lupaus ei ole pelkkä muodollisuus. Se on jotain pyhää. Se on teko, jossa ilmenee voimaa, luottamusta, rakkautta ja uhrautuvuutta.

Lupaus on tahdon teko. Se ei ole pelkkä tunne tai hetken innostus. Se on päätös: olen rinnallasi, pysyn uskollisena, kannan vastuuni.

Annamme lupauksia elämän tärkeimmissä käännekohdissa, koska ymmärrämme, että lupauksessa on voimaa. Lupaus ei ole vain sanoja – se on keskeinen askel persoonan kasvussa. Lupaukset muovaavat luonnettamme. Niiden pitäminen vaatii voimaa, itsekuria, nöyryyttä ja rehellisyyttä.

Kyky antaa ja pitää lupauksia on identiteettimme perusta. Ihmiset, joilla ei ole sisäistä selkärankaa, välttelevät yleensä lupauksia. Mutta kypsä ihminen ei pelkää niitä. Hän ymmärtää, että juuri uskollisuudessa ja pysyvyydessä syntyy aito vapaus ja ihmissuhteiden syvyys.

Psykologisesti katsottuna lupaukset vahvistavat elämän vakautta ja luotettavuutta. Ne luovat rakenteen, jossa syntyvät luottamus, turvallisuus ja ennakoitavuus. Kun tiedämme, että voimme luottaa toisiimme – syntyy terveitä suhteita. Mutta jos joku rikkoo toistuvasti lupauksiaan – se synnyttää levottomuutta, epäluottamusta ja jopa haavoja.

Kuinka suurta kunnioitusta herättävätkään ne, jotka suhtautuvat vastuullisesti antamiinsa lupauksiin eivätkä pelkää niitä!

Tänä kesänä yhteisössämme kaksi miestä – toinen aivan nuori ja toinen jo iäkkäämpi – astuivat kasteveteen ja todistivat ihmisille ja enkeleille lupauksensa palvella Jumalaa hyvällä omallatunnolla.

Elämän tärkein lupaus on lupaus Jumalalle. Kasteessa ihminen tietoisesti sanoo: “Minä luovun pahasta ja lupaan palvella Herraa Jeesusta Kristusta koko elämälläni.” Tämä ei ole vain uskonnollinen lause. Se on liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Jumala lupaa pitää liittonsa kanssamme ikuisesti:

“Herra, sinun Jumalasi, on uskollinen Jumala. Hän pitää liittonsa ja osoittaa laupeutensa niille, jotka rakastavat häntä…” (5. Moos. 7:9)

Hän pysyy uskollisena, vaikka me olisimme uskottomia (2. Tim. 2:13). Seuratessamme Häntä opimme itsekin olemaan liiton kansaa – sanansa pitäviä ja kunniallisia ihmisiä. Kaste on hengellisen matkan alku. Se on hetki, jolloin ihminen liittää kohtalonsa Jumalan tahtoon ja lupaa elää Hänen totuutensa mukaan.

Tämän päivän maailma opettaa karttamaan sitoutumista, olemaan “joustava” ja “avoin kaikelle uudelle”. Mutta elämän syvyys ei synny vaihtoehtojen määrästä vaan uskollisuuden syvyydestä.

Rakkaus, ystävyys, perhe, Jumalan palveleminen – kaikki todella tärkeä rakentuu uskollisuuden varaan.

Ja kaiken nykyajan kyynisyyden ja hälyn keskellä, kun jossain lausutaankin aitoja lupauksia – sydän pysähtyy. Sillä me tiedämme: kyse ei ole vain sanoista. Se on pyhää.

Teksti: Liia Kaitanen

Kuva: Nuoren parin albumi