top of page

Miksi minä en kohoa?

  • lohja1
  • 2 päivää sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Näin kerran unen. Unessa olin illalla suuressa, valaistussa salissa. Nojailin korkean, avoimen ikkunan ääressä ja katselin, miten ihmiset tanssivat ja nauroivat. Vilkaisin yölliselle taivaalle ja näin pienen valopisteen, joka kasvoi suuremmaksi.


Jeesus tulee! välähti mielessäni. Pian salissa jotkut ihmiset nousivat ilmaan ja leijailivat avoimista ikkunoista ulos ja ylös kohti valoa. Mutta minä en kohonnut ja pelko valtasi mieleni. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen jalkani irtosivat maasta ja leijailin muiden kanssa ulos ja ylös kohti häikäisevää valoa. 


ree

Heräsin unesta hiestä märkänä sydämen pamppaillessa rinnassani. 

Unesta on jo kauan, mutta yhä muistan sen kuin viime yönä nähtynä.


Tulin uskoon 1970-luvun alussa. Olen yli viidenkymmenen vuoden aikana kuullut ja itsekin puhunut seurakunnissa Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Erään puheeni jälkeen joku tuli kysymään: 

– Veli Katainen, mitä mieltä olet, tuleeko Jeesus pian? 

– Tulee kyllä, mutta tärkeintä ei ole miettiä sitä, vaan olla valmiina, tuli hän sitten kohta tai myöhemmin. 


Odottavan aika voi tuntua pitkältä. Potilas kysyi sairaalan osastolla kiertävältä lääkäriltä:

– Kauanko minun on vielä maattava tässä? 

– Vain päivä kerrallaan, vastasi lääkäri. 


Emme tiedä Herran tulon tarkkaa aikaa, vaikka ajan merkit kertovat sen läheisyydestä. Siksi rukouksemme olkoon, "Tule, Herra Jeesus!" (Ilm. 22:20)


"Kohta koittaa Herran päivä valtava. 

Taivaan kansalaiset pian kohtaavat.

Seurakunta täältä ylös temmataan 

Herraa vastaan, tahdon olla valmiina.

Saavu, Herramme saavu,

matka täällä alhaalla jo uuvuttaa.

Saavu, Herramme saavu, 

kotiin täältä omasi jo noutamaan."

(Hilja Aaltonen)


Jumalaltako sain unen, etten unohtaisi, mikä elämässä on tärkeintä ?


Teksti: Jorma Katainen

Kuva: Tuntematon


 
 
 

Kommentit


Yhteystiedot:

Petsamonrinne 4
08100 Lohja, Suomi

​​

Puh: +358 40 777 4471 (pastori)

lohja@adventtikirkko.fi

  • Facebook
  • YouTube
Lohjan Church logo.png

© Lohjan Adventtiseurakunta. Made by Ariel Muño

created with Wix.com

Kiitos viestistäsi!

bottom of page