Mio, minun Mioni

Minusta tuli isoisä 12.2.2024. Päivän aavistin jo tammikuussa, koska se sattuu myös olemaan toisen poikani Robinin syntymäpäivä (neljännes vuosisata). Toki jo vajaa kaksi vuorokautta aiemmin ensimmäiset synnytykseen viittaavat tuntemukset vauhdittivat vanhempien menoa ”sapattikirkosta” sairaalaan, mutta he saivat tulla takaisin kotiin (vaikka sairaalassa olisi ollut paikka heille, toisin kuin vastasyntyneelle Jeesus-lapselle). Seuraavaksi me sukulaiset näimme videon, kun he seuraavana yönä kävelivät kotoa sairaalaan (onneksi matka ei ollut läheskään samanpituinen kuin Joosefin ja Marian matka aikoinaan), ehkä reilut puoli kilometriä Majakka-sairaalaan (eli Turun synnytyssairaalaan). Nyt minua alkoi toden teolla jännittää, syntyisikö ensimmäinen lapsenlapseni 11.2. vai 12.2.?

Lapsen ensimmäisen etunimen olimme jo tienneet jonkin aikaa ennen syntymistä: ”Mio”. Tulkinnoista riippuen se tarkoittaa joko ”minun” tai jotain muuta. Ruotsalainen lastenkirja ”Mio, min Mio” saattaisi siis suomennettuna tarkoittaa ”minun, minun, minun”. Pidän nimestä, koska se kertoo mahdollisesti siitä, kuinka rakas oma poika on vanhemmille. Toisen nimen saamme luultavasti tietää vasta toukokuussa. Ei taida olla vanhemmillekaan ihan selvää, mikä se tulee olemaan. Mieleeni tulee samanlainen epätietoisuus, ei pelkästään nimestä, vaan myös siitä, mitä nimen kantaja, Jeesus, mitä tai kuka hän oikein on? Raamattu kertoo hänestä monen monta nimeä, jotka viittaavat Jeesuksen Kristuksen persoonaan, toimintaan ja olemukseen. Itse hän vastaa kysyttäessä, kuka hän on, mm. näin: ”Minä olen”. Johannes kertoo lisäksi esim. että hän on tie, totuus, ja elämä; ja myös että iankaikkinen elämä on tuntea Hänet (Jumala) ja sen jonka Hän on lähettänyt (Jeesus).

Mutta takaisin Mioon. Hän syntyi klo 1.29., päivämäärän ollessa tosiaan 12.2.2024. Olimme WhatsAppissa viestien avulla seuraamassa tapahtumia keskiyöstä eteenpäin, ja viimeiset viestit, jotka saimme sinä alkuyönä, tiesivät kertoa suurikokoisesta pienestä pojasta. Emme tiedä, minkä kokoinen Jeesus oli syntyessään, mutta se on varmaa, että hänen vaikutuksensa ihmiskuntaan on suurin, mitä kukaan poikalapsi on saanut aikaiseksi. Mutta kyllä Miokin on saanut aikaan jo paljon ihmettelyä, hellittelyä, hoivaamista, ihailua, katselua ja vaikka mitä. On mielenkiintoista, kun joskus teen automatkaa kotoa Turkuun taikka työpaikaltani Turkuun, katsomaan Mioa, miten lyhyeltä ja samalla merkitykselliseltä ja jännittävältä matka oman lapsenlapsen luo tuntuu. Kuin odottaisin saavani kokea Mion seurassa suurenmoisia asioita ja tunteita - tai tuoda kokemuksia hänelle.

Miten mahtavaa on, että saamme tuntea samantyyppisiä tuntemuksia ja kokea suurenmoisia asioita myös Jeesuksen seurassa. Itse olen välillä kuin ällikällä lyötynä, kun huomaan, miten Hän on johtanut kulkuani tai vastannut rukouksiini, viikoittain tai jopa päivittäin. Tulee tunne, että olen Jeesuksen oma ja hän kutsuu minua omakseni, Mio lapsekseen, Minun lapsekseni. Siinä uskossa on hyvä olla ja levätä, kun kylmä maailma ympärillä pauhaa. Jeesus, jolla oli voimia tyynnyttää fyysisiä myrskyjä, pystyy myös tyynnyttämään muunlaisia myrskyjä elämässämme ja tasoittamaan tietämme kohti ikuista elämää kanssansa. Siihen toivoon on hyvä heittäytyä, kuin Mio-lapsi, joka vielä tulee heittäytymään täysin vanhempiensa hoivaan ja huolenpitoon monen vuoden ajan. Ilahduttaen myös meitä isovanhempia suuresti.

Teksti ja kuva: Boris Källman