Pelasta minut!

lohja1
29.5.
3 min käytetty lukemiseen

Tuon terveisiä Pohjois-Italiasta. Kuukauden verran kiersimme vaimoni kanssa matkailuautolla Tallinnan kautta aina Toscanan alueelle saakka ja Garda-järven ympäristöön. Paljon nähtiin ja paljon koettiin yhdessä tuon matkan aikana ja saimme valtavasti ihania muistoja.

Koko loman odotin, mitä Jumala haluaisi erityisesti puhua tämän matkan aikana ja antaa jaettavaksi myös tänne blogiin. Vielä kotiin tultua totesin, että Jumala ei puhutellut millään erityisellä tavalla niin, että siitä voisi kirjoittaa kivan jutun, paitsi yksi, mutta en minä siitä voi kirjoittaa kivaa juttua!

Uskon, että Herra antaa kokemuksia jaettavaksi, niin että niistä voisi oppia ja ne voisi rakentaa. Siksi kirjoitan superkivasta lomasta ei niin kivan jutun omasta puolestani, mutta Jumalalle se tuo kunniaa.

Loman puolivälissä vietimme useamman päivän pienessä idyllisessä ja kauniin värikkäässä satamakylässä Porto Veneressä. Kylä on jyrkän vuoren rinteellä niemen kärjessä. Sinne on 20 km matka suuremmasta kaupungista La Speziasta, jonne jätimme asuntoautomme matkaparkkiin, koska meidän kokoinen auto ei sinne sopisi.

Niin kuin jo monta kertaa loman aikana, tilasimme ravintolasta ruokaa ja juomaksi tuttuun tapaani alkoholittoman oluen. Istuimme aivan rantaan veden ääreen, josta näimme sataman veneet. Vesi aaltoili vajaan metrin päässä tuolistani, jossa istuin. Toisella puolella näin vilkkaan satamakadun täynnä ihmisiä. Oli sunnuntai-iltapäivä ja satama oli tavallista ruuhkaisempi. Aurinko paistoi lämpimästi. Kaikki oli kaunista kuin postikortissa.

Maistelin italialaista pizzaa ja hörppäsin pienestä lasista tilaamaani alkoholitonta olutta. Totesin, että tarjoilija oli tehnyt virheen: olin saanut tavallista olutta. Samalla ajattelin: en minä siihen kuole, vaikka sen joisin, se oli tarjoilijan virhe, ei minun. Sitä paitsi olen aika huono kielissä ja tarjoilijakin on huono, kun ei ymmärtänyt tilaustani, joten hyväksyin virheen ja käytin oluen ruokajuomana.

Nyt joku saattaa ajatella, että mitä sitten. Mitä yksi pieni lasillinen alkoholia tai vaikka kaksi? Olen samaa mieltä, että ei sinänsä mitään, mutta olin luvannut Jumalalle, että en ota enää yhtään alkoholia. En itseni takia enkä kenenkään muun takia. Jumala vapautti minut alkoholin kahleista reilu viisi vuotta sitten, kun en edes halunnut luopua siitä. Se on lahja, jonka olin saanut armosta.

En kuollut siihen lasilliseen, niin kuin eivät Adam ja Evakaan kuolleet kiellettyyn hedelmään heti Edenin puutarhassa, mutta tunsin sydämessäni rikkomuksen tekemääni sopimusta kohtaan Jumalan kanssa. Asetin itseni vaaraan, pois Jumalan turvallisesta suojeluksesta. Olin villinä virtaavan joen partaalla ja taiteilin sen reunalla liukkailla kivillä. Olin horjahtanut sen kuohuihin ja näin, että se voi tempaista minut mukaansa. Omassa voimassani en mahda mitään tämän virran voimalle, jos se saa minusta otteen. Olin langennut samaan ansaan kuin ensimmäinen ihmispari, samat sanat soivat ajatuksissani: ”et sinä siihen kuole”. Mutta tulin entistäkin tietoisemmaksi omasta heikkoudestani ja syntisyydestäni.

Synti on rikkomus Jumalaa kohtaan, oli se pieni tai suuri rikkomus, sen seuraukset ovat aina suuret - ero Jumalasta. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, se on jokapäiväinen rukoukseni. Tämän tarkoituksella rikkominen johtaa siihen, että vastustajan voima vaikuttaa elämääni ja olen virran vietävissä. Omasta valinnastani avasin puolustukseni viholliselle, joka on valmis käyttämään kaikki mahdollisuudet ihmisen tuhoksi.

Muutamaa päivää myöhemmin istun yksin keskellä mustaa yötä Garda-järven rannalla kylmällä kivellä. Katselen vastarannalla pienen kaupungin, Limonen, veteen heijastuvia valoja. Takanani kohoaa aivan lähellä Monte Balbon vuori 2218 m korkeuteen ja hiljennyn rukoukseen.