Puhelimen ihme

Olen viimeiset pari vuotta välillä tankannut bensaa autooni sovelluksen avulla, mikä on kätevää, kun ei ole tarvinnut etsiä maksukorttia ja pohtia vieläkö sen magneettijuova toimii (joskus ei ole heti toiminut). Vielä pari vuotta sitten sovellus oli hidas ja kankea, mutta uusin, päivitetty versio, on toiminut oikein hienosti. Pystyn paikan päällä valitsemaan mittarin, josta tankkaan, ja olen halunnut omin silmin nähdä, että se on vapaana. Kun näin on ollut, olen valinnut maksimisumman ja oikean mittarin. Yleensä muistan vasta näiden valintojen jälkeen, että tankkikorkki onkin vielä kiinni, ja aika usein siinä vaiheessa olen laittanut puhelimeni pois käsistäni, mutta näkyviin, esimerkiksi auton katon päälle, jotta näen missä vaiheessa tankkaus on (kahden minuutin sisällä pitääkin aloittaa).

1 – 2 vuotta sitten tapahtui Nummelassa juuri näin - hiukan tökkivällä sovelluksella silloin - ja tankkasin tankin täyteen. Lähdin kohta rampilta alas kaksikaistaiselle Helsinki-Pori tielle, kun yhtäkkiä muistin, että puhelimeni varmaan oli jäänyt katon päälle. Täytyy tunnustaa, etten halunnut ajaa satasen nopeudella eteenpäin kohti Helsinkiä peläten, että puhelin silloin viimeistään varmaan tippuisi, joten tein hitaan ja aika vaarallisen peruuttamisen ylös rampin oikeinta reunaa pitkin. Se kesti yli 20 minuuttia, koska aina kun tuli autoja alaspäin, menin melkein ojaan asti oikealle odottamaan, sitten jatkoin peruuttamista. Rukoilin varjelusta ja että puhelimeni löytyisi, ja kun pääsin ylös asti rampista, ajoin takaisin bensa-aseman pihaan. En nähnyt puhelintani, joten kävin vielä jalan koko matkan rampin alaosaan, ja katselin ojia ja ajotietä, näkisinkö puhelintani. Ja vielä takaisin samaa reittiä, mutten löytänyt puhelinta. Rukoilin varmaan usean kerran ja pyysin Jumalaa osoittamaan minulle, mistä ehkä rikkoutunut puhelimeni löytyisi.

Ja tulihan rukousvastaus: puhelin oli edelleen auton katon päällä, mutta se oli hiukan siirtynyt, ja oli mustana aika lailla piilossa katon oikeanpuoleisen kattokaiteen alla! Kaikki värit olivat siinä kohtaa täysin mustia, joten en ollut nähnyt sitä - ehkä en ollut katsonutkaan aluksi, kun olin varma, että puhelin oli tippunut. Ilmeisesti lompakkokotelossa oli tarpeeksi vahva magneetti pitääkseen koko puhelimen kiinni katossa. Kiitin Jumalaa ja jatkoin matkaa.

Luulisi, että olisin oppinut tästä, mutta jonkun ajan päästä laitoin taas puhelimeni auton katon päälle. Sillä erolla, että nyt ja tästä eteenpäin aina muistin ottaa puhelimeni talteen, kunnes …Viime viikolla tai viikonloppuna 12.4.25 olin liikkeellä Turussa ja Kemiönsaarella. Kotimatkallani Ojakkalaan pystyin valitsemaan monen vaihtoehtoisen ajoreitin välillä, ja tällä kertaa valitsin ajaa Salon kautta, koska oli pakko tankata. Oli aika halpa hinta ja halusin tankata koko maksimisummalla. Loppuvaiheessa roiskui ehkä murto-osa bensasta hiukan yli tankkikorkinkin ennen kuin lopetin. Puhelimeni oli, kuten arvata saattaa, jälleen kerran auton katon päällä. Nyt minua harmitti, että auton sivussa näkyi bensan valumisjälkiä, ja jatkoin kotimatkaa. Puolet Salon keskustasta läpi ajaen ja moottoritielle, yli satasta ajaen, kunnes 8 kilometrin päästä tankkauspaikasta huomasin, että puhelin ei ollut siellä missä se yleensä autossa on. Se oli taas jäänyt katon päälle! Rukoilin, että etsintäni tuottaisi tulosta (muistin jokaisen käännöksen ja kadun, joita pitkin Salossa olin ajanut), ja ihan heti löytyi myös moottoritieltä leveämpi kohta, muttei vielä liittymää. Pysäköin autoni siihen, ja kun nousin kädet täristen autosta ulos ja katselin auton kattoa, niin siellä puhelimeni edelleen oli!

Miten se heikolla magneetillaan olikaan pysynyt siinä, en kyllä tiedä, mutta uskon, että Jumala teki ihmeen, vaikka fysiikan laeilla ehkä voisi selittää, että puhelin oli hyvässä asennossa makaamassa ja vieläpä auton katon takaosan päällä, jonne vauhtituuli ei ehkä yltänyt. Kiitin Jumalaa siitä, ettei tarvinnut kääntyä ympäri ja lähteä etsimään puhelinta. Kiitollisuus todellakin täytti mieleni, vaikka kyseessä oli vain puhelin - mutta nykyään me käytämme niitä vaikka mihin.

Muistuu mieleen Vanhan testamentin Israelin kansa, kuinka he usein unohtivat kaikkea hyvää, mitä Herra oli heille tehnyt kansan historian eri vaiheissa. Ja kuinka omakin muistini oli pettänyt vain päiviä sitten. Emmekö me ihmiset todellakaan muista paremmin? Mutta juuri siksi käskyssä sanotaankin: ”Muista pyhittää lepopäivä …” Ja Jeesus joutui muistuttamaan opetuslapsiaan siitä, mitä hän oli heille aiemmin kertonut ja mitä he olivat lukeneet pyhistä kirjoituksista. Ja silti he unohtivat niin usein hänen opetuksensa.

Luulen, että olen nyt vihdoin ja viimein oppinut läksyni: ei enää puhelinta auton katon päälle. Mutta miten voisin muistaa kiittää Herraa jokaisesta hyvästä hetkestä, ja huonoistakin? Siksi Paavali kirjoittaa näin: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil. 4:4). Jos me aina iloitsemme, niin silloinhan me emme unohda olla kiitollisia! Kyllä me unohdamme, mutta Jumala on niin hyvä, että hän silti keksii keinot saada meidän huomiomme kiinnittymään hänen hyvyyteensä. Vaikken suosittele omaa menettelytapaani kenellekään, tuli siitäkin kiitosaihe, kiireisen viikonloppupäivän päätteeksi. Ylistetty olkoon Herramme, Jeesus Kristus, joka kuoli ja ylösnousi puolestamme, ja aina pitää huolen meistä!

Teksti ja kuva: Boris Källman