Rukousvastaus alle 30 sekunnissa

Toukokuu on koulumaailmassa kiireinen kuukausi, enkä aina muista rukoilla Jumalalta apua monenlaisiin eteen tuleviin asioihin, vaikka yleensä selviän niistä. Nyt olimme kuitenkin vaimoni kanssa rukoilleet säännöllisesti, muistaen tuoda Herran eteen työpaikkojamme, niiden ihmiset ja asiat sekä muutakin. Itse olin rukoillut aika monta kertaa yhden lauantaipäivän onnistumisen puolesta, tietäen, että olisin musisoimassa sen päivän aikana kolmessakin paikassa ja siirtyisin niiden välillä melkoisella kiireellä.

Niinpä lähdin melko hyvissä ajoin ensin omaan kirkkooni ajatuksena, että säestän ja lähden puolessa välissä seuraavaan paikkaan. Lähtöni myöhästyi vain parisen minuuttia, kun piti saada seuraavaan tilaisuuteen vielä häävaatteet kuntoon. Kirkossa osallistuin säestyksen lisäksi myös pantomiimiin (ehkä joku muu ei päässyt tulemaan?), jossa näyttelijöiden omat saavutukset aina nollattiin ”taivaan portin vaa’alla”, mutta Jeesuksen ansiosta oli mahdollista päästä taivaaseen. Vaikka tämä oli vain pantomiimi, oli se hyvä muistutus siitä, miten asiat oikeasti ovat: vain Jeesuksessa meillä on pääsy Jumalan luo ja iankaikkiseen elämään.

Jumala siunasi alkupäiväni ja ajoin hyväntuulisena eteenpäin, työpaikkani rantamaisemiin, jossa iltapäivällä vietettiin häitä kauniissa säässä ulkona.

Ohjelmaan kuului mm. kuoroesityksiä ja duetto, ja kaikki sujui melko hyvin ja rennosti. Katselin kuitenkin ajan etenemistä ja huomasin, että saattaa tulla kiire ehtiä kolmanteen paikkaan - iltakonserttiin Kemiön adventtikirkkoon ja sitä edeltäviin harjoituksiin. Onneksi sain apua soittimen ja äänentoistolaitteiden kantamisessa ja pääsin lähes suunnitellusti seuraavalle matkaetapille. Ei ollut liikennettä ja saavuin lähes ajallaan kirkkoon. Matkalla ehdin myös syödä eväitäni. Harjoituskin sujui mainiosti, joten ajattelin, että Herra oli vastannut rukouksiini. Ajatus sai jatkoa siitä, kun konsertti meni lähes täydellisesti, ja kirkko oli aivan täynnä. Kotimatkakin sujui valoisasti ja sujuvasti, enkä tuntenut itseäni edes väsyneeksi. Kiitin automatkalla Herraa hänen hyvyydestään!

Kotona, lauantaina myöhäisillalla, palasin arkeen. Pieni, mutta minulle tärkeä plugi, oli jäänyt matkalle, luultavasti rantakallion maisemiin, samoin tärkeä kansio, jossa oli nuotteja ja dokumentteja. Selvisi, että kansio oli jäänyt konserttipaikalle ja saisin sen seuraavana arkipäivänä, mutta plugin löytymistä rukoilin ensimmäisen kerran jo iltarukouksessamme.

Sunnuntaina tein puutarhassamme niin suurta voimaa vaativaa toimintaa, että isoin lapiomme taipui, mutta puutarha tuli kuntoon. Ajattelin edelleen, että koko viikonloppu oli ollut Herran siunaama.

Maanantaina oli sitten vuorossa eräs kiireisimmistä koulupäivistä. Siirsin äänentoistolaitteita niin kiireellä paikasta toiseen, että oikein juoksin kevyimpien tavaroiden kanssa rappusissa, ja törmäsin kohtuullisella nopeudella kaiteeseen. Huomasin vasta myöhemmin, että vasen reiteni ei yhtään tykännyt törmäyksestä. Oli koevalvontaa ja sen aikana paljon miettimistä, oli suunniteltu ja pitkä työterveyskeskustelu muualla, oli soittotunteja ja byrokratiaa, ja tunsin, kuinka voimani ehtyivät mitä pidempään päivä eteni. Terveydenhoitajakin totesi, että nyt minun on pakko hiukan löysätä kaikkea tekemistäni työssä ja muutenkin sekä vapaaehtoista toimintaani, ja hoitaa itseni parempaan kuntoon. Parhaiten se onnistuisi mielestämme, jos oppisin sanomaan useammin ”ei”. Lounaseväät tuli syödyksi vasta klo 14.45 jälkeen, eli päivä oli todellakin kiireinen ja aika raskas, ja vielä se jatkui.

Kotimatkalla minulla oli vielä yhdet musiikkiharjoitukset ja kun niistä saavuin kotiin, huomasin, että taas minulta oli yksi tärkeä plugi hävinnyt. Rukoilin nopeasti asian puolesta, ja ajattelin – vai tuliko ajatus ylhäältä? –  että ajan takaisin äskeiseen harjoituspaikkaan. Ja niin klo 22 jälkeen päästyäni kirkon ulko-ovesta sisään huomasin, että itse kirkkosalin ovi oli lukossa, eikä minulla ollut siihen avainta (ennen se ei ole ollut lukossa). Nyt tuntui, että kaikki edellisten päivien siunatut tapahtumat olivat enää vain muistoja, jalkaa särki, plugeja oli hukassa ja olin erittäin väsynyt. Mutta enteillen nopeinta ikinä saamaani rukousvastausta, kotimatkalla huomasin bensan hinnan olevan lähes viiden vuoden takaisissa numeroissa, eli erittäin halpa. Tankkasin ja ajattelin, että ehkä senkin takia kannatti lähteä myöhäisillan ajomatkalle, vaikka sen alkuperäinen tavoite eli plugin löytyminen ei täyttynyt.

Kotona menimme sänkyyn iltarukoukseen, ja kun lopuksi rukoilin, että löytäisin edes yhden kahdesta hävinneistä plugeista, ja kiitin Herraa, niin kuului ”kling”-ääni makuuhuoneen lattialta. Toinen hävinneistä plugeista ei ollutkaan hävinnyt, vaan aiemmin tippunut housun taskusta sängyn reunalle, ja nyt olin heti rukouksen lopettaessani koskenut siihen sillä seurauksella, että se kauniin äänekkäästi tippui lattialle löydettäviksi! Siksi Jumala katsoi, ettei minun tarvinnut päästä kirkkosaliin etsimään sitä, koska Hän tiesi koko ajan, missä se oli. Seuraavana päivänä löysin työpaikalta myös plugin, en sitä kullanväristä, mikä oli tippunut ulkona, mutta vastaavanlaisen, omasta luokastani, jota siivosin ennen kouluvuoden päättymistä. Näin Herra vastasi rukoukseeni vielä seuraavanakin päivänä, ja jälleen kerran minulla oli tarpeeksi pieniä plugeja. Ja oivallus siitä, että aina kannattaa rukoilla, ja tällä kertaa Herra vastasi siihen paremmin kuin osasin aavistaa.

Sellainen Jumala meillä totisesti on, joka rakastaa meitä täydellisesti, ja välillä osoittaa rakkauttaan jopa pikkuplugien avulla.

Teksti ja kuvat: Boris Källman