Tienristeys

Oletko koskaan nukahtanut kesken elokuvan?

Väsymys on alkanut painamaan silmiä ja aivan huomaamatta olet vaipunut uneen.

Ehkä saatat säpsähtää hereille kerran tai pari.

Ehkä parannat asentoa ja yrität valpastua tai otat rennomman asennon, mutta kuitenkin kohta silmät painautuvat uudestaan uneen.

Nukkuvana en tiedä mitä ympärillä tapahtuu - miten elokuvan juoni kehittyy ja kuinka se lähestyy kohti loppuratkaisua ja kuinka se loppuu.

Jossain vaiheessa herään, kun elokuva on jo loppunut.

Huomaan ajattelevani, että vain hiukan torkahdin.

Se oli vain pieni hetki, mutta aika unessa kulki eteenpäin kuin varkain.

Minä olin synnin unessa.

Olin saanut perintönä hengellisen kasvatuksen ja myös itse valinnut sen suunnan nuoresta lähtien. Kävin kirkossa säännöllisesti ja pyrin elämään hyvää elämää.

Kuitenkin jossain vaiheessa alkoi väsyttämään.

Vähitellen uskonto muuttui nimelliseksi kristillisyydeksi.

Elämän arvot muuttuivat itsekkäiksi.

Rakkaus maailmaan kasvoi kasvamistaan.

Lopulta jumalanpalvelukset tuntuivat uuvuttavilta, kunnes tuntui, että en saa kirkosta mitään.

Miksi menisin kirkkoon aikaani tuhlaamaan, muistan ajatelleeni.

Maailma tarjosi iloa ja nautintoja, kunnes kaiken menestymisen huipulla ajattelin, että en oikeastaan tarvitse Jeesusta mihinkään.

Pärjään ihan hyvin ilman Jeesusta, minulla on kaikkea, mitä minä tarvitsen.

Siellä maallisen menestyksen ja onnen huipulla yön hiljaisuudessa ennen nukahtamista tunnen tyhjyyttä ja totean: ”Tämä ei ole sitä elämää, mitä minä oikeasti haluan”.

Jumala alkoi ravistelemaan hereille nukkuvaa.

Uni on niin syvää, että siitä ei omin voimin voi herätä.

Se on täysin Jumalan armoa, Pyhän Hengen työtä.

Vähitellen Jumala puhui eri ihmisten kautta niin, että se ravisteli yhä enemmän hereille.

Kunnes joulukuussa 2020 koin suoran Jumalan kutsun.

Tavallisen päivän iltana, kotona sohvalla istuessani tunsin voimakkaan kutsun rukoilemaan.

Menin paikkaan, jossa saatoin olla rauhassa, ja laitoin oven kiinni ja polvistuin maahan.

Painoin pääni lattiaan asti.

Osaamatta rukoilla ojentauduin Jumalan puoleen.

Näin edessäni tienristeyksen.

Se oli tie, joka saattoi olla muisto jostakin tiestä, jota olen ajanut autolla.

Oli yö ja auton valot osuivat T-risteyksessä liikennemerkkeihin.

Vasemmalle oli suunta ilman Jumalaa ja oikealle oli suunta Jeesuksen kanssa.

Ymmärsin, että suoraan ei ole enää mahdollista kulkea.

Minun nykyinen elämäni oli tullut sellaisenaan risteyskohtaan, minun piti valita, kumpaan suuntaan jatkan.

Koin, että nyt on minun viimeinen mahdollisuuteni valita Jeesus.

Samalla kuulin lempeän äänen pääni sisässä, joka sanoi: ”Seuraa minua”.

Nyt näin itseni pimeässä tilassa ylhäältä katsottuna.

Kirkas valo loisti ylleni, kun olin paljaana polvillaan pää maahan painautuneena.

Näky silmissäni ikään kuin alleviivasi sitä, kuinka Jumala tietää ja näkee kaiken.

Koko olemukseni, kaikki minussa tunsi ja tiesi jokaisella mahdollisella tasolla, että olen kohdannut Luojani.

Täysin nöyrtyneenä näin, että minulla ei ole yhtään mitään, ei ole mitään puolustettavaa tai omia ansiota.

Mikään materia, omaisuus, mitä olin kerännyt, ei merkinnyt mitään.

Kaikki minun tekemiset ja yrittämiset olivat epäonnistuneet.

Näin itseni itsekkäänä ja ylpeänä, sellaisena kuin olen, syntisenä ja rikkinäisenä.

Ainoa ansioni on synnin kuolema, olen syyllinen, sen minä ansaitsen.

Uskon, että Jeesus oli minun kanssani, en nähnyt kuitenkaan mitään fyysistä, mutta tunsin sen.

Olin riisuttu kaikesta, Jumalan läsnäolo paljasti kaiken.

Näin väläyksinä silmissäni Jeesuksen ristin kuoleman, samalla kun pääni sisässä kävin läpi pikavauhdilla Jeesuksen matkaa ristille ja ristin kuoleman.

Ymmärsin, kuinka Jeesus kuoli ristillä minunkin puolestani, että minäkin voisin pelastua.

Vaikka ajattelin, että en enää halua enkä pysty olemaan Jumalan oma, silti Jeesus tuli minun luokseni ja sanoi minulle: ”Seuraa minua”.

Minun sydämeni täyttyi Jumalan rakkaudella ja rakastuin Jeesukseen, koska Jeesus on rakastanut minua niin paljon, että antoi oman henkensä minunkin puolestani, että minäkin syntinen, joka olen ansainnut synnin kuoleman, voin pelastua.

Vastasin kutsuun: ”Vaikka en enää edes halua olla sinun omasi ja olen epäonnistunut kaikessa, eikä minulla ole edes sitä tahtoa olla sinun omasi, valitsen silti sinut (Jeesuksen)”.

Siinä sanoessani tätä koin synkimmän hetken.

Olin täydellisessä pimeydessä, ikään kuin kuollut, kuolin itselleni.

Missään vaiheessa en kokenut kuitenkaan pelkoa.

Luovutin kaiken oman tekemiseni ja pyrkimykseni Jumalalle.

Oman tahdon antaminen oli viimeinen side, joka katkesi, ja jäljelle ei jäänyt enää mitään ajatustakaan omista ansioista.

Minun elämäni oli ikään kuin hiuskarvan varassa, oli vain valinta, mitään muuta minulla ei ollut.

Sanoin Jeesukselle: ”Jos tehdään tällä kertaa niin, että minä en yritä mitään itse, tee sinä minun puolestani, annan elämäni sinulle (Jeesukselle)”.

Valitsin Jeesuksen.

Rukoilin vielä Pyhän Hengen kastetta ja uskon, että Herra siunasi.

Nousin rukouksesta ylös ja samalla koin kuin olisin noussut pimeydestä kirkkauteen.

Tulin ulos huoneesta ja katselin ympärilleni.

Vanhat tottumukset ja totuttu elämä näkyi joka puolella, mutta minun sydämeni oli uusi.

Olin uudesti syntynyt!

Olin herännyt synnin unesta!

Psalmi 95:6-8

Tulkaa, kumartukaa maahan,

polvistukaamme Herramme, Luojamme eteen.

Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee.

Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo: Älkää paaduttako sydäntänne…

Luuk. 15:5-6,10

Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: Iloitkaa kanssani!

Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.

Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.

Teksti: Sami Salmela

Kuva: Sonja Salmela