10x10 kastetta

Hyvin pian sen jälkeen kun Jumala herätti minut synnin unesta (joulukuussa 2020) ”sydämeni oli kuin tulessa, huokaukseni olivat kuumat kuin liekki. Minun täytyi avata suuni ja puhua”  (Ps. 39:4). Olin tottunut olemaan hiljaa enkä ollut oppinut tuomaan ajatuksiani ihmisten kuultavaksi, enkä edes ajattelemaan mitä puhuisin ja vielä vähemmän kirjoittamaan. Olin toiminut luontaisen taipumukseni ohjaamana ja sosiaalisen pelon musertamana, syrjään vetäytyvänä, kartoin sosiaalisia tapahtumia, jos vain mahdollista.

Uskoon tultuani saatoin ajatella Ps. 39:2. sanoin: ”Minä ajattelin: Olen varuillani, etten syyllisty puheissani syntiin. Sinetöin suuni ja olen vaiti, kun jumalattomia on paikalla.”

Tämäkin sopii kohdalleni -  ajattelin: mitä vähemmän sanon sitä vähemmän olen vastuussa sanomisistani.  ”Niin minä pidin suuni kiinni, olin kuin mykkänä, minä vaikenin, mutta turhaan: tuskani vain yltyi” (Ps. 39:3).

Ajatukseni ei toteutunut, koska Jumalan rakkauden palo poltti sydäntäni. ”…Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon..” (1. Joh. 4:17-18). Oma pelkoni ja osaamattomuuteni menetti merkityksensä, pelkäsin enemmän Jumalaa, koin olevani vastuussa elämästäni, ajan käytöstä ja tekemisistäni Jumalalle.

Jokaisen kristityn ensimmäinen lähetystyökenttä on oma perhe ja voisin yhdistää tuohon ajatukseen myös seurakuntaperheen. Oma sydämeni palo on kohdistunut nämä ensimmäiset viisi vuotta perheeni lisäksi myös rakkaaseen seurakuntaan, kutsumalla syvempään yhteyteen ja Jumalalle antautumiseen, jotta kokisimme uudestaan ensirakkauden palon sydämissämme. Miksi näin? Seurakuntahan on jo täynnä kristittyjä, kasteen kautta elämänsä Jeesukselle antaneita jäseniä. Kyllä! Mutta itse olin myös vuosikymmenien ajan seurakunnan jäsen ennen heräämistäni . Siksi olen tuntenut erityistä kutsumusta ravistella hereille siitä uneliaisuudesta, jossa itsekin olin ollut. Oma uneni oli johtanut eri vaiheiden jälkeen äärimmilleen selän kääntämiseen Jumalalle - silti olin seurakunnan jäsen.  

Erityisesti tämän vuoden alusta (2026) näkemykseni on laajentunut. Kohdistan katseeni entistä enemmän seurakuntaperheen ulkopuolelle ja mitä huomaankaan: työtä on paljon ja tekijöitä vähän. Arvostan jokaisen pienintäkin panostusta tavalla tai toisella ja ymmärrän elämäntilanteet, haasteet ehtimisen ja jaksamisen kanssa. Kaikki me taistelemme näiden samojen ongelmien kanssa, hiukan eri vivahtein. Jokaisen pienikin panos on tärkeä ja arvostettava.

Kuitenkin tästä näköalasta käsin polvistuin rukoukseen sanoen:” Herra, anna meille yksi kaste tänä vuonna”.

Me kaikki tiedämme mitä on ensirakkaus, näin on myös rakkaus Jeesukseen. Vastarakastunut haluaa jakaa sydämensä paloa, rakastuneen sydän on kuin tulessa jakamaan sitä, mitä on kokenut.

Samaan aikaan rukouksessa huomaan epäuskoni. Olen kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä ja pyydän varovaisesti vain yhtä kastetta. Pyydän anteeksi epäuskoani ja sanon selvästi ääneen: "Anna tänä vuonna 10 kastetta!"  Jatkan ajatustani kaikkivaltiaalle Jumalalle ja huokaan silmät kosteina ojennetuin käsin korotetulla äänellä: ”Anna 10x10 kastetta, älä anna minun epäuskoni olla esteenä. Olen polvistunut sinun eteesi eturintamalle. Meitä on pieni joukko, anna lisää sotilaita tähän taisteluun. Jos niitä ei tule omasta joukosta, Herra, anna niitä seurakunnan ulkopuolelta”.

10x10 kastetta on myös kutsu astumaan eturintamalle tässä hengellisessä sodassa. Polvistutaan yhdessä katse luotuna Jeesukseen, vierivieressä puettuina Jumalan taisteluvarusteisiin. Tehdään se, mikä on meidän osamme, yhteistyössä taivaallisen kanssa. Pyhät enkelit odottavat meidän käsiä ja jalkoja toimimaan sekä suuta puhumaan. Ojentaudutaan sitä kohti. Jumala tekee kyllä oman osansa, ”Minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia. Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat. ” (Joh. 4:17-18)

Joh. 4:36-28

"Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät."

Teksti ja kuva: Sami Salmela