Elokuun positiivisia kokemuksia

Kouluvuosi alkoi elokuun alussa, ja opettajana olin ennen sitä suunnittelupäivillä, joita oli kaksi. Ensimmäisenä päivänä meillä oli hyvä luennoitsija ulkomailta, joka korosti positiivisen ajattelun ja hyvän tekemisen tärkeyttä. Hän mm. kehotti ajattelemaan kaikista toisista, että he ovat ainakin yhtä arvostettavia kuin ajattelemme itsemme olevan, ja antoi haasteen olla puhumatta toisille mitään negatiivista 21 päivän ajan, ja mikäli haaste keskeytyy, aloittaa alusta. Saimme harjoituksissa mm. osoittaa, että oikeasti pidämme kollegoistamme, ja voimme löytää heistä monta hyvää piirrettä ja asiaa. Paljon iloittiin ja naurettiin yhdessä!

En ihan konkreettisesti tarttunut haasteeseen, mutta jatkoin erästä viime aikojen ajatteluani yhä voimakkaammin: yritän löytää jotain positiivista huonoistakin kokemuksista ja epämiellyttävistä asioista elämässäni. Ja kas kumma, kun koulu alkoi, aloin huomata rukousvastauksia ja positiivisia näkökulmia lähes asiassa kuin asiassa. Välillä tuli jopa niin kiitollinen mieli tästä, että Paavalin sanat Filippin seurakunnalle muistuivat mieleeni: ”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! (Fil. 4:4).

Ensimmäisellä kouluviikolla huomasin postin ison kuljetuskärryn, joka oli jäänyt koulun alakäytävään ja oli siellä hiukan tiellä. Tiesin kokemuksesta, että postin tuojalla (ja hakijalla) on käytössään pakettiauto koulureitillämme, mutta se on aina niin täynnä postipaketteja ja muuta, että kestäisi vielä viikkoja ennen kuin posti saisi haettua kärryn pois. Mielenkiinnosta tartuin mittanauhaan ja huomasin, että se mahtuisi omaan autooni, vaikka tavallinen farmariauto se vain on. Näin pystyin jälkikäteen löytämään pienen positiivisen asian edellisen autoni hirvikolarista (sen lisäksi ettei tullut henkilövahinkoja): lunastetun kolariautoni korvaussummalla ja lisärahalla olinkin ostanut itselleni alkuvuonna pidemmän ja isomman auton, jossa jo oli ollut isoja tavaroita monesti. Ja nyt yli 160 cm korkea ja melko leveä ja syvä kuljetuskärry mahtui autooni senttimetrien tarkkuudella täyttäen takaosan ihan kokonaan. Muistin rukouksen autoasioistani kolarin jälkeen, että saisin paremman auton tilalle, ja ainakin sain isomman ja mukavammalla istuimella.

Saman viikon torstaina kiirehdin koulun lähellä olevaan postiin korjaukseen menossa olevien tietokonepakettien kanssa, ja rukoilin matkalla, kun tiesin myöhästyväni hiukan, että paketit ehtisivät kuljetukseen ja olisivat perillä Jyväskylässä jo perjantaina. Kävin katsomassa ja kysymässä tilannetta postissa viisi minuuttia myöhässä, ja kävi ilmi että juuri sinä päivänä postin iso jakeluauto oli myöhässä aikataulustaan (vaikkei yleensä ole) ja sen kyytiin paketit siksi ehtivät hyvin. Ja sain loistavaa palvelua postipisteessä!

Toisella kouluviikolla huomasin mielenkiintoisen asian. Joka aamu, kun ajoin kouluun, oli tyyntä, ja joka iltapäivä, kun ajoin kotiin, oli enemmän tai vähemmän myötätuulta, ja autoni bensankulutus laski lähes puolella litralla sadalla kilometrillä normaalista. Lisäksi maanantai ei ollut tyypillinen maanantai, se oli täynnä hyviä asioita. Olin pelännyt, ettei olisi mahdollista saada koulun viestintäsovellukset taikka ohjelmat kokonaan toimimaan kannettavassa tietokoneessa, joka oli menossa yhdelle opettajalle, joka juuri sitä konetta tarvitsi. Koneessa kun oli Linux Debian käyttöjärjestelmä, eikä Windows. Viikonloppuna olin ajatuksissani valmistautunut siihen, että joudun etsimään toista tietokonetta opettajalle, tai että yritykseni saada ohjelmat toimimaan veisi tolkuttoman paljon aikaa. Koneen toimittaja oli jo torstaina onnistunut asentamaan ohjelmat, mutta ne eivät toimineet. Sain viikonloppuna mieleeni joitain asioita, mitä voisi kokeilla, ja kun niistä mainitsin tukihenkilölle puhelimessa maanantaina, keksimme yhdessä ratkaisun hyvin nopeasti. Ratkaisu saattaa jatkossa jopa olla suureksi hyödyksi yritykselle, joka koneen oli meille toimittanut!

Saman päivän aamuna olin jostain aavistuksesta mennyt koulun aamunavauksessa eteen istumaan, kuuntelijana. Ja huomasin kesken kaiken, että samaisen opettajan vanha tietokone (vaihtoon menossa eri syystä) oli laitettu nuottitelineen päälle, ja oli vääntämässä nuottitelinettä alaspäin niin että kone kohta tippuisi. Sain pelastettua tilanteen melko huomaamattomasti. Alun perin minun ei olisi edes tarvinnut olla aamulla niin varhain koululla, mutta olin luvannut soittaa edellä mainitun yrityksen tuelle heti aamusta, jotta he voisivat päivittää erästä toista koulun konetta lukiolaiskäyttöön. Tulin kouluun, ja totesin että kyseinen tietokone jo lepotilassaan oli päivittänyt itsensä kuntoon. Mutta kun koululle olin tullut etuajassa, johti se kenties nuottitelineellä olevan toisen tietokoneen ”pelastumiseen”

Keskellä viikkoa Jumala herätti minut hyvin varhain kotona, noin puolta tuntia aikaisemmin kuin yleensä (en käytä herätyskelloa). Uskoin että vaimoni oli hiljaa hiipinyt pois ja lähtenyt työmatkalle Ruotsiin, mutta huomasin että hän oli nukkunut liian pitkään (herätystä ei kuulunut puhelimesta), ja sen puolen tunnin ansiosta, ja kiireellisten aamutoimitusten kera, hän ehti lennolleen hyvin. Ja hoidin kotimatkalla asioita, jotka myöhensivät kotiintuloani, mutta olivat erittäin tarpeellisia, tietoturvallisuuteen liittyen.

Seuraavana päivänä koulussamme oli valokuvauspäivä, ja jo aamusta aikataulu alkoi heittää, ja oli jossain vaiheessa puoli tuntia suunniteltua perässä. Mutta tämä puolituntinen oli minulle hyvä asia. Minulla olisi ollut kaksi tuntia musiikkia eri yläkoulun luokille, mutten ollut ehtinyt niitä juuri valmistella. Valokuvauksen aamumyöhästelystä johtuen 1. tuntiani ei tarvinnut pitää ollenkaan, ja iltapäivän myöhästelyn takia selvisin toisesta tunnistani hienosti, kun se jäi aika lyhyeksi. Muistelin, että monesti aiemminkin, kun olin ollut liian kiireinen tai tuplabuukannut itseäni, oli aina kuin Jumalan johdatuksesta joku asioistani peruuntunut tai lykkääntynyt rauhallisempaan hetkeen. Ja kun lyhyen luokkatuntini jälkeen tapasin koulun ns. yläsalin flyygelin virittäjän, oli hänkin hyvällä tuulella, koska flyygeli, joka keväällä oli laskenut alle 438 hertziin (yksiviivaisen A-sävelen korkeus), oli kesällä noussut vajaalla yhdellä hertzillä, ja tasoittanut itsensä. Virittäjä pääsi helpommalla, ja näin oli minullekin käynyt pari kertaa aiemmin. Tapasin , että Jumala viritti kiireisen virittäjän puolesta soittimen, vaikka siihen ehkä vaikutti lämpötila ja kosteus.

Näin ollen on syytä olla kiitollinen Jumalan johdatuksesta ja mukanaolosta niin pienissä kuin isoissa asioissa. Jos minä saisin antaa sinulle jonkun haasteen, olisi se varmaan se, että miettisit mitä kaikkea hyvää vähän huonoissakin asioissa on ollut, ja voisitko luennoitsijan kehotuksesta ajatella enemmän positiivisia ajatuksia? Siihen on hyviä syitä, koska Jumala on rakkaus, ja hän auttaa meitä monesti vaikkemme sitä aina huomaa.

Teksti ja kuva: Boris Källman