En ole minä!

 Viime tiistaina tapasin naapurini pihalla, ja hän sanoi minulle:

— Sinähän olet tänään Helsingin Sanomissa! Siellä on kuvasi ja olet esittänyt mielenkiintoisia ajatuksia.

Olin hämmentynyt: mitä ihmeellistä olisin voinut sanoa? Löysin lehden, avasin sen – ja siellä keskisivulla oli julkaistu asukkaiden mielipiteitä siitä, miten he näkevät alueensa kehityksen ja mitä alueen rakentamisessa tulisi ottaa huomioon. Ihmisten vastauksia, heidän valokuviaan.

Ja silloin muistin: todellakin, viikkoa aiemmin minut pysäytettiin kadulla ja minulta kysyttiin juuri tästä. Vastasin silloin, että haluaisin alueemme pysyvän vihreänä ja että minua huolestuttaa erityisesti Hannusjärven kohtalo – sen viereen on nimittäin tarkoitus rakentaa kerrostaloja, mikä voi tuhota pienen kauniin järven. Kieltäydyin valokuvasta, mutta kerroin nimeni.

Ja nyt luen lehteä – ja näen siellä aivan jotain muuta. Siinä on kirjoitettu ikään kuin olisin sanonut, että Espoon rakennushankkeita suunnittelevien pitäisi mennä Pariisiin ottamaan oppia sieltä, koska siellä osataan rakentaa säilyttäen puut jopa pihoilla. En ollut sanonut mitään sellaista! Mutta näiden sanojen alla on nimeni. Luojan kiitos, sanat eivät ole pahoja – mutta eivät kuitenkaan ole minun.

Katselen valokuvaa, jonka alla lukee: ”Liia Kaitanen”. Ja kuvassa on aivan eri ihminen.

Mitä tämä nyt on! Olin todella suuttunut! Löysin heti toimituksen yhteystiedot ja kirjoitin heille: korjatkaa tämä, nimeäni on käytetty väärin! Sain vastauksen samana päivänä, ja he lupasivat julkaista oikaisun seuraavassa numerossa.

Jäin miettimään, miksi tämä kosketti minua niin syvästi. Mitäpä tuosta — nimi sekaisin, minulle pantu suuhun sanoja, joita en ollut sanonut, vieraat kasvot. Vaikuttaisi pikkuseikalta. Mutta jokin minussa kapinoi: tämä en ole minä. Nämä eivät ole minun kasvoni, minun ajatuksiani, minun ääneni.

Ja yhtäkkiä tajusin: me ihmisethän teemme samaa Jumalaa kohtaan – ja teemme sitä jatkuvasti. Liitämme Häneen sanoja, joita Hän ei ole koskaan lausunut. Sääntöjä, joita Hän ei ole asettanut. Tekoja, joita Hän ei ole tehnyt. Piirrämme Hänen kasvonsa – ja niissä näkyykin aivan toinen kuva. Ei Hänen.

”Jumala lähetti sairauden.” ”Jumala rankaisi – siksi on sota.” ”Jumala ei kuule.” ”Jumala on ankara, nirso, kaukainen.” ”Jumala rakastaa vain hyviä.”

Tämä on juuri sitä, että Jumalaan liitetään vieraita sanoja, vieraita tekoja, vieras luonne. Tämä on Hänen kuvansa vääristelyä. Ja tämän takana ei ole pelkästään ihmisten ymmärtämättömyys eikä jonkin sanomalehden virhe. Tämän takana on Jumalan vastustaja – paholainen, jota Jeesus itse kutsui ”valehtelijaksi ja valheen isäksi” (Joh. 8:44).

Juuri hän on sairauksien, sotien, kärsimysten ja kuoleman lähde ja syy. Mutta paholainen osaa niin taitavasti vaihtaa allekirjoituksen, että ihmiset ovat varmoja: tämän on tehnyt Jumala. Ja hän itse seisoo ikään kuin sivussa, ikään kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa.

Ja jotta ihmiset jatkaisivat uskomista tähän vääristelyyn, paholainen yrittää kaikin voimin etäännyttää heidät totuuden lähteestä – Jumalan sanasta, Raamatusta. Sillä juuri siinä Jumala on ilmoittanut itsensä. Siihen on kirjattu Hänen todelliset sanansa ja tekonsa. Ja voimme ymmärtää ne oikein vain silloin, kun luemme Raamattua kokonaisuudessaan, luemme sitä rukoillen ja annamme Pyhän Hengen selittää meille lukemaamme ja auttaa tekemään oikeita johtopäätöksiä.

Niille, jotka tuntevat Raamatun pinnallisesti, paholainen kuiskaa: ”Sinulle riittää. Olet jo ymmärtänyt kaiken.” Ja ihminen alkaa poimia yksittäisiä jakeita irrottamalla ne asiayhteydestään, vääristämällä niiden todellista merkitystä – ja huomaamattaan puhuu Jumalan nimissä asioita, joita Jumala ei ole sanonut.

Ennen kaikkea vihollinen vastustaa sitä, että ihmiset oppisivat aidosti tuntemaan Jeesuksen.

Jeesus kutsui paholaista siksi, mikä hän on: valehtelijaksi ja valheen isäksi. Hän valehtelee aina Jumalasta. Juuri tätä varten Jeesus tuli, tuhoamaan paholaisen valheet ja paljastamaan Jumalan todellisen luonteen. Sillä vain Jeesuksen elämässä, Hänen sanoissaan, Hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan näemme Isän todellisen kasvot. Jeesus itse sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9).

Jos haluat tietää, millainen Jumala todella on, katso Kristusta. Katso, kuinka Hän kohteli syntisiä. Kuinka Hän itki Lasaruksen haudan äärellä. Kuinka Hän paransi eikä rankaissut. Kuinka Hän rukoili niiden puolesta, jotka ristiinnaulitsivat Hänet. Tässä on todellinen kuva Jumalasta. Kaikki muu on väärennöstä.

Mietitäänpä, kuinka usein lausumme sanoja, joita pidämme Jumalan sanoina, mutta jotka todellisuudessa eivät ole Hänen.

Sanotaan: ”Jumala otti lapsen pois, koska Hän tarvitsee enkeleitä.” Mutta Jumala ei vie lapsia pois. Kuolema ei tullut maailmaan Hänen kauttaan, vaan synnin kautta, ja Kristus tuli tuhoamaan sen.

Sanotaan: ”Jumala antoi sinulle tämän sairauden opettaakseen sinulle jotain.” Mutta kun Jeesus vaelsi maan päällä, Hän ei jakanut sairauksia – Hän paransi niitä. Hän näytti meille Isän sydämen.

Sanotaan: ”Jumala antaa anteeksi vain, jos olet ensin kärsinyt tarpeeksi.” Mutta evankeliumi sanoo päinvastoin: ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä” (Room. 5:8).

Sanotaan: ”Tärkeintä on rituaali, tärkeintä on perinne.” Ja niin ihmiset ovat vakuuttuneita siitä, että on pyhitettävä sunnuntaita, vaikka Jumala itse kirjoitti sormellaan kiveen: ”Muista sapatin päivä, jotta se pysyisi pyhänä” (2. Moos. 20:8, käännös englannista King James' Version). Kuka tämän muutti? Ei Jumala. Mutta muutoksen allekirjoitus on tehty Hänen nimellään.

Sanotaan: ”Jumala on jossain kaukana, Hänellä ei ole aikaa sinulle.” Mutta Jeesus sanoo: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).

Huomaatteko, kuinka paljon vieraita sanoja liikkuu Jumalan nimissä? Kuinka monet vieraat kasvot on allekirjoitettu Hänen nimellään?

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Samaa, mitä tein sanomalehden kanssa – vain paljon vakavammin. Tarkistaa. Avaa alkuperäinen lähde. Vertaa jokaista väitettä Jumalasta siihen, mitä Hän itse on sanonut itsestään.

Apostolien teoissa on hieno esimerkki. Apostoli Paavali saapui Beroian kaupunkiin ja saarnasi siellä. Ja tässä on sanottu tämän kaupungin asukkaista: ”Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset. He ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä Kirjoituksista, oliko asia niin” (Apostolien teot 17:11).

Huomatkaa – he ottivat sanan vastaan innokkaasti. He eivät olleet skeptikkoja, eivät hylänneet sitä heti alusta alkaen. Mutta he eivät myöskään uskoneet sokeasti edes apostoli Paavalin sanaa! He avasivat päivittäin Raamatun ja tarkistivat, onko asia todella näin. Puhuuko Jumala todella näin?

Tähän haluan tänään kehottaa sekä itseäni että teitä, rakkaat ystävät. Älkää tyytykö siihen, mitä joku on joskus sanonut teille Jumalasta. Älkää tyytykö katkelmiin, perinteisiin tai yleisiin lauseisiin, kuten ”niin on tapana ajatella”. Avatkaa Raamattu. Avatkaa se kokonaan – Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan. Lukekaa sitä rukoillen: ”Herra, avaa minulle itsesi. Näytä minulle todelliset kasvosi. Poista sydämestäni kaikki vieraat kuvat, joita olen erehdyksessä pitänyt sinuna.”

Sillä siitä, miten näemme Jumalan, riippuu koko elämämme. Jos uskomme tuomarina toimivaan Jumalaan, joka heiluttaa ruoskaansa, piiloudumme Häneltä. Jos uskomme välinpitämättömään Jumalaan, olemme yksinäisiä. Jos uskomme Jumalaan, joka on rakkaus, joka antoi Poikansa, jotta me saisimme elää, menemme Hänen luokseen, kuten lapset menevät isänsä luokse.

Älkäämme salliko vihollisen vaihtaa valokuvaa. Älkäämme salliko Jumalalle pantavan suuhun vieraita sanoja. Otetaan Raamattu käteen — taivaan todellinen uutislehti — ja luetaan sitä itse, henkilökohtaisesti, syvällisesti, joka päivä. Kuten beroialaiset. Uutterasti. Ja tarkistaen, onko todella näin.

Ja silloin opimme tuntemaan Jumalan – todellisen Jumalan. Ei sitä, joka meille on kuvattu, vaan Sen, joka Hän todella on. Ja tämä tieto muuttaa kaiken.

Teksti ja kuva: Liia Kaitanen