Herättävä näyttely

Äskettäin poikani ja miniäni veivät minut Turkuun Banksyn näyttelyyn. Banksy on anonyymina pysyttelevä englantilainen taiteilija, josta on tullut yksi nykyajan tunnetuimmista katutaiteen edustajista.

En osannut odottaa, että näyttely koskettaisi minua niin syvästi. Jokainen Banksyn teos ei ole vain kuva. Yksinkertaisilta näyttävien kuvien taakse kätkeytyy ajatus, kysymys tai protesti. Hän käsittelee sotaa ja rauhaa, köyhyyttä ja rikkautta, valtaa, yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, kulutusta ja ihmisten välinpitämättömyyttä. Hänen taiteensa pysäyttää ja saa kysymään: Mitä maailmallemme tapahtuu? Ja millaisiksi me olemme muuttumassa?

Kaikista näistä aiheista yksi kosketti minua erityisen kipeästi – kristinusko. Joidenkin teosten äärellä minun oli erityisen vaikea olla. Banksy käsittelee asioita, jotka ovat minulle pyhiä: Kristusta, ristiä ja kristillistä uskoa.

Ensimmäinen reaktioni oli tuska: Miksi kaikkein pyhimmästä tehdään tällaisen kuvauksen kohde? Mutta sitten ajattelin: Ehkä taiteilija ei näytä ainoastaan omaa suhtautumistaan kristinuskoon. Ehkä hän näyttää joskus meille kristityille, miltä kristinuskomme näyttää ulkopuolelta katsottuna.

Ja silloin se tuntuu vielä kipeämmältä.

Erityisesti mieleeni jäi teos, jossa Kristus riippuu ristillä ja Hänen käsissään on ostoskasseja.

Se on voimakas ja tuskallinen kuva.

Ostokset. Kuluttaminen. Loputon shoppailu. Kauppakeskuksissa on ihmisiä moninkertaisesti enemmän kuin kirkoissa – jopa niin sanotuissa kristillisissä maissa. Halu saada enemmän. Halu menestyä. Halu tehdä elämästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa.

Ja yhtäkkiä mieleeni nousee pelottava kysymys:

Eikö joskus käy niin, että Kristus jää ristille meidän kulkiessamme Hänen ohitseen omiin ostoksiimme uppoutuneina?

Voimme kantaa ristiä kaulassamme ja samalla olla täysin huomaamatta ristiä omassa elämässämme. Voimme puhua Kristuksesta, käydä kirkossa, lukea Raamattua ja laulaa kristillisiä lauluja – ja silti vähitellen siirtää Hänet elämässämme yhä kauemmas ja kauemmas.

Ja kaikkein pelottavinta on se, että emme ehkä edes huomaa, milloin näin on tapahtunut.

Tässä mielessä Banksyn teos ei näyttäydy minulle niinkään Kristuksen pilkkana vaan tuskallisena kysymyksenä kristitylle: Mikä on elämässäni ensimmäisellä sijalla?

On olemassa vielä yksi vaara – välinpitämättömyys.

Totumme kristillisiin symboleihin, sanoihin ja kertomuksiin niin, että ne lakkaavat koskettamasta meitä.

Rististä tulee osa sisustusta.

Jeesuksen nimestä tuttu sana.

Golgatan kertomuksesta tuttu raamatunkertomus.

Tiedämme, että Kristus kuoli puolestamme, mutta joskus elämme, kuin tuo uhri ei vaatisi meiltä mitään.

Voimme puhua rauhallisesti Kristuksen rakkaudesta ja samalla olla välinpitämättömiä ihmistä kohtaan, joka tarvitsee apuamme.

Voimme kertoa Jumalan armosta ja olla huomaamatta toisen ihmisen kipua.

Voimme palvoa Kristusta kirkossa ja kirkon ovien ulkopuolella elää aivan kuin Häntä ei olisi olemassa.

Silloin kysymys ei ole ainoastaan siitä, uskommeko me Kristukseen, vaan myös siitä, mikä paikka Hänellä todella on elämässämme.

Miksi kristinuskomme on muuttunut? Ehkä juuri tämä on kaikkein kipein kysymys, jonka jotkut Banksyn teokset saavat minut esittämään.

Ei ainoastaan: Miksi taiteilija kuvaa kristinuskoa näin?

Vaan ennen kaikkea: Mitä me itse olemme tehneet kristinuskolle?

Mitä ihminen näkee katsoessaan meitä?

Näkeekö hän Kristuksen, joka antoi elämänsä pelastaakseen meidät synnistä?

Näkeekö hän ihmisen, jolle lähimmäisen pelastuminen on tärkeämpää kuin voitto, mukavuus ja oma hyvinvointi?

Vai näkeekö hän vain uskonnollisen kuoren, jonka sisällä tärkeintä ovat oma mukavuus ja shoppailu?

Tänä keväänä, jälleen kerran nimettömänä ja tavalliseen tapaan yön pimeydessä, Banksyn teos ilmestyi Lontoossa Waterloo-aukiolle. Siellä on veistos ihmisestä, joka kävelee lippu kädessään. Lippu peittää hänen silmänsä. Hänen edessään on reuna – rotko. Hän jatkaa kuitenkin eteenpäin ymmärtämättä, että seuraava askel merkitsee tuhoa.

Minulle tämä kuva on hyvin voimakas nykymaailman symboli. Ymmärrämmekö me, minne olemme menossa?

Kun ajattelin tuota veistosta, halusin mielessäni lisätä siihen vielä yhden elementin.

Ristin.

Ristin, joka ulottuisi rotkon yli, jotta ihminen ei joutuisi tuhoon. Sillä kristillinen sanoma kertoo meille, että ihminen voi todella joutua rotkon reunalle, mutta sielläkin, viimeisellä hetkellä - kuten ryövärille tapahtui ristillä - on silta. On Kristus.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

Jumala on antanut jokaiselle mahdollisuuden pelastua Jeesuksen Kristuksen kautta. Mutta meidän on riisuttava silmiltämme väärän uskomuksen verho, jotta voimme nähdä ristin ja löytää pelastuksen.

Näyttelyn jälkeen ajattelin: onko Kristus jossakin vaiheessa joutunut toiselle sijalle omassa elämässäni? Ehkä minulle on tullut tärkeämmäksi se, mitä minulla on, kuin Hän, joka antoi elämänsä minun puolestani? Ehkä olenkin  tottunut ristiin niin, että olen lakannut tuntemasta sen todellista hintaa?

Tänään tärkein kysymys ei olekaan se, mitä Banksy ajattelee kristinuskosta.

Tärkein kysymys on: mitä ympärillämme olevat ihmiset näkevät Kristuksesta, kun he katsovat meitä?

Kun elämämme on täynnä kaikenlaista, olkoon Kristus aina keskipisteemme.

Teksti: Liia Kaitanen

Kuvat: wikimedia.org/wikipedia/commons