Läsnäolo

Minut oli kerran kutsuttu pitämään luento kirjaston luentosaliin Espoossa, aiheena omakohtainen kokemus kahden kulttuurin perheestä. Valmistelin huolellisesti ja pitkään esityksen, josta mielestäni tuli mielenkiintoinen, havainnollistin sitä monilla hauskoillakin esimerkeillä vuosien varrelta. Menimme mieheni kanssa hyvissä ajoin paikalle ja laitoimme kaiken kuntoon kuulijoita odotellessa. Ketään ei tullut. Tuntui todella oudolta, tuntui tyhjältä ja niin turhauttavalta. Kaikki se työ ja vaiva - turhaan. Lohduttauduin sillä, että esityksen valmistelu oli antanut itselleni monia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia, mutta pettymys oli kuitenkin suuri. Olisin niin halunnut jakaa kuulijoille ajatuksia ja kokemuksia, jotka juuri heitä varten olin koonnut.

On hetkiä, jolloin haluamme olla yksin, ja on hetkiä, tilaisuuksia, jotka haluamme jakaa toisten kanssa, kokea ne yhdessä. Mediassa on viime aikoina ollut useitakin uutisia lasten synttärijuhlista, joille yksikään kutsuttu kaveri ei ole tullut. Mikä pettymys ja suru! Odotettu juhla ei enää olekaan sellainen yhdessäolon iloinen tapahtuma, mitä sen piti olla. Eivätkä useinkaan  kaverit tai heidän vanhempansa ole edes ilmoittaneet tulematta jäämisestä mitään...

Raamatussa on teksti, jossa Jeesus kertoo vertauksen hääjuhlasta, johon kutsutut yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät osallistumasta juhliin (Matteuksen evankeliumin luvussa 22).. Siinä Jeesus puhuu kutsusta taivaaseen, pelastukseen. Se kutsu koskee jokaista ihmistä, mutta käsittämättömän monet ihmiset torjuvat kutsun, eivät ota sitä vastaan. Suru ja pettymys taivaassa on varmasti suuri, vaikka aivan ilman vieraita ei Karitsan eli Jeesuksen Kristuksen taivaallinen hääjuhla onneksi jää (ks. Ilmestyskirjan luku 19).

Muistatko, miltä tuntui koronapandemian rajoitusten jälkeen, kun ensimmäisen kerran voitiin kokoontua normaalisti yhteen etätapaamisten sijaan? Työpaikan palaveriin, seurakunnan jumalanpalvelukseen, koululuokkaan, ystävien ja sukulaisten luo. Toisen ihmisen läsnäolo - fyysinen yhteys, lämmin katse, hymy, kosketus - miten se ilahduttaa, rohkaisee, virkistää. Me tarvitsemme sitä - kohtaamista ja läsnäoloa.  

Oletko joskus kokenut, että jonkun ihmisen ilmestyessä paikalle ilahdut erityisesti? Samoin sinun läsnäolosi tuo iloa toisille. Saatat ajatella, että ei sinua kukaan seurakunnassa kaipaa, että ei kukaan välitä siitä, oletko kirkossa vai et. Kuitenkin jokainen tilaisuuksiin osallistuja tuo pelkällä läsnäolollaan oman tärkeän osansa siihen hetkeen. Jokaisella on merkitystä. Puhujalle tai muun ohjelman esittäjälle kuulijat ovat rohkaisuksi ja kannustukseksi. Entä oletko joskus mennyt tilaisuuteen, jossa ei ole muita? Kysynyt joko ääneen tai itseksesi, että eikö tänne tule ketään. Mikä ilo ja jopa helpotus, kun paikalle tulee muitakin osallistujia, yhdessä on parempi olla. Juuri sinä voit olla tuo ilon ja helpotuksen tuoja jollekulle toiselle.

Kun harkitsemme, menemmekö tiettyyn tilaisuuteen vai emme, usein ajattelemme: "Mitä minä saan siitä, mitä tuo tilaisuus antaa minulle? Onko siitä minulle hyötyä?" Voisimmeko ajatella asiaa toisin päin: "Mitä minä voin antaa toisille - tilaisuuden järjestäjille ja muille siihen osallistuville?" Sinä, sinun läsnäolosi, on jo itsessään siunaus ja ilo. Ja jos voit lahjoittaa katseen, hymyn, halauksen, se on sitä suurempi rohkaisu ja kannustus muille. Ja silloinkin, kun elämässäsi on raskas laaksovaihe eikä hymy nouse kasvoille, voit itse tulla rohkaistuksi ja lohdutetuksi toisten läsnäolosta - et ole yksin.

"Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän." Hepr. 10:25

Teksti: Tarja Dejanova

Kuva: Pixabay / ulrichw