top of page

Naistenpäivä

  • lohja1
  • 12.3.
  • 3 min käytetty lukemiseen

Muutama viikko sitten oli niin kova pakkanen ja lunta, mutta nyt kevät on alkanut! Kiitos Herralle!


Minun maassani Ukrainassa tuntui aina, että kevät alkoi jotenkin vasta 8. maaliskuuta eli naistenpäivän juhlan jälkeen. Kaikki naiset saavat silloin kukkakimpun, kortin tai ainakin sähköisen onnittelun. Erikoisesti mimosa on tosi haluttu naistenpäivän kukka.


Muistan, kun tulin Suomeen vuonna 2000, olin yllättynyt, kun täällä 8. maaliskuuta ihmiset eivät juhli naistenpäivää samalla tavalla. Varmaankin siksi, että täällä on aina ollut äitienpäivän juhla, jota meillä ei ollut. Nyt myös Ukrainassa on äitienpäivä, ja taas Suomessa yhä useammin juhlitaan naistenpäivää 8. maaliskuuta. 


Mutta miksi juuri 8. maaliskuuta? Mikä tapahtuma on tämän päivämäärän takana? Juhlapäivillä on aina jokin historiallinen tausta. Kuka muistaa, mistä 8. maaliskuuta – naistenpäiväjuhla sai alkunsa?


Tavallisesti vastataan, että v.1910, Toisen kansainvälisen sosialistinaisten konferenssin aikana, Kööpenhaminassa saksalainen aktivisti Clara Zetkin ehdotti, että perustettaisiin vuosittainen naisten solidaarisuuspäivä taistelussa heidän oikeuksiensa puolesta. Ja juuri vuonna 1910 maaliskuun kahdeksas päivä oli Purim-juhlan päivämäärä. Yksi versio kansainvälisen naistenpäivän ja purimin yhteydestä perustuu niiden samanaikaisuuteen ja temaattiseen yhtäläisyyteen. Purim on juutalainen juhla, jonka päähenkilö on nainen. 


Tämä kertomus on kirjoitettu Raamattuun, yhteen sen 66 kirjasta. Kirja on nimetty sen päähenkilön, Esterin, mukaan. Se on jännittävä historiallinen draama, joka on kuin jännityselokuvan käsikirjoitus, jossa koko tarina on täynnä uskomattomia ”sattumia”, eli Jumalan kädenjälkiä ihmisten elämässä.


Tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Persiaan 5. vuosisadalla eKr. Ester on nuori orpo nainen, joka voittaa kauneuskilpailun ja tulee Persian kuningattareksi. Saatuaan tietää kuninkaan ylpeän neuvonantajan Hamanin aikeesta tuhota kaikki juutalaiset, hän vaarantaa henkensä puolustaakseen kansaansa. 


Tämä kirja muistuttaa meitä siitä, että aina on ollut ihmisiä ja valtoja, joita on johtanut saatana, joka haluaa ”varastaa, tappaa ja tuhota” kokonaisia kansoja. Erityisesti niitä, jotka tuntevat elävän Jumalan ja haluavat pysyä uskollisina hänelle. Juuri tämä oli syy ylpeän Hamanin vihaan juutalaisia kohtaan – heidän haluttomuutensa palvoa häntä kuin jumalaa. Sillä käsky sanoo: vain yhtä ainoaa elävää Jumalaa tulee palvoa. 


Uskollisuudella Jumalalle on myös hintansa, mutta se tuo myös palkkion, jos emme ala nurista ja pettyä Jumalaan, vaan päinvastoin – vaikeissa tilanteissa hylkäämme kaikki epäjumalamme ja kiinnitymme todelliseen Jumalaan. 


Kun Ester sai tietää kansaansa uhkaavasta vaarasta, hän pyysi kasvatusisäänsä Mordokaita välittämään kaikille pyynnön paastota ja rukoilla kolme päivää. Hän itse paastosi ja rukoili kolme päivää kuninkaan palatsissa palvelijoidensa kanssa. He eivät syöneet eivätkä juoneet, eivät päivällä eivätkä yöllä, vaan huusivat Jumalaa pelastukseksi. Siis todelliset kansalliset paasto- ja rukouspäivät!


Sen jälkeen hän meni kuninkaan luo. Ilman kutsua. Se oli hengenvaarallista, koska vartijat yleensä surmasivat kutsumattomat tulijat. Esterin rohkeuden, viisauden, nöyryyden, paaston ja rukouksen ansiosta (kauneuden lisäksi) hän ja koko hänen kansansa pelastuivat.


Siitä lähtien, viidennestä vuosisadasta eKr., on vietetty juutalaista Purim-juhlaa, jota vietetään kevään alussa kuukalenterin mukaan. Päivämäärä tosin vaihtelee, tänä vuonna se oli 2.- 3. maaliskuuta. 


Esteristä on tehty useita elokuvia, joita suosittelen lämpimästi katsomaan, mutta vielä parempi on avata Raamattu ja lukea Esterin kirja, joka on melko lyhyt. 


Tämä kertomus on kirjoitettu meillekin, jotta voimme muistaa myös tänään, että pelastus tulee Jumalalta. Mutta ei silloin, kun yritämme manipuloida Jumalaa tyydyttämään toiveitamme emmekä itse ole kiinnostuneita hänen tahdostaan. Jumala ei ole juoksupoika - hän loi maailmankaikkeuden ja hänen voimallaan kaikki elää. Juuri Hän rajoittaa edelleen pahaa syntisessä maailmassamme toivoen, että ihmiset voisivat kääntyä hänen puoleensa ja pelastua. Kun Jumala näkee vilpittömän katumuksen, halun elää hänen tahtonsa mukaan, palvoa yhtä Jumalaa, silloin tapahtuu ihmeitä. Silloin tapahtuu se, mitä ei-uskovat kutsuvat ”sattumaksi” ja uskovat ”Jumalan kädeksi”. 


Jokainen uskollinen ihminen, nainen tai mies, voi tulla kanavaksi Jumalan tahdon toteuttamiselle kuten Ester, jonka elämä oli hyvin vaikeaa, jopa kuninkaan palatsissa, jonne hänet vietiin kysymättä hänen mielipidettään. Hän päätti hyväksyä kohtalonsa ja pysyä uskollisena Jumalalle. 


Kun elämäämme tulee ei-toivottuja muutoksia, voimmeko hyväksyä ne ja päättää olla uskollisia Jumalalle, elää Hänen tahtonsa mukaan? Tai onko sydämessämme nurinaa, tyytymättömyyttä emmekä halua kuunnella Jumalaa? 


Haluan kiittää Jumalaa, että Ukrainan parlamentin päätöksellä 24. helmikuuta vietetään Ukrainassa kansallista rukouspäivää nyt jo toisen kerran. Me täällä Suomessakin rukoilimme ja pyysimme rauhaa. Uskomme, että Jumala kuulee vilpittömät rukoukset ja on valmis toimimaan pelastuksemme puolesta. Olemmeko valmiita ottamaan hänet sydämeemme ja elämäämme aidosti? 


Monet teistä ovat varmaan nähneet William Huntin kuuluisan maalauksen ”Maailman valo” vuodelta 1853. Siinä Jeesus on kuvattu koputtamassa suljettuun oveen. Hän koputtaa ja odottaa, että ihminen itse avaa sydämensä, koska oven kahva on vain sisäpuolella. 


Avaa sydämesi Kristukselle ja anna hänen Pyhän tahtonsa tapahtua elämässäsi. 

 

 Teksti: Liia Kaitanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentit


Yhteystiedot:

Petsamonrinne 4
08100 Lohja, Suomi

​​

Puh: +358 40 777 4471 (pastori)

lohja@adventtikirkko.fi

  • Facebook
  • YouTube
Lohjan Church logo.png

© Lohjan Adventtiseurakunta. Made by Ariel Muño

created with Wix.com

Kiitos viestistäsi!

bottom of page