top of page

Raesade

6.8.
3 min käytetty lukemiseen

Italia, Torbole 7.6.2026

 

Saavumme hyvissä ajoin Gardajärven pohjoispäässä sijaitsevalle Camping Maroadi -leirintäalueen portille johtavalle lyhyelle tielle. Keskipäivän aurinko paistaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta lämmittäen asuntoauton kuumaksi ilmastoinnista huolimatta. Vaikka olemme ajoissa liikkeellä, sisäänkäynti on aivan täynnä odottavia matkaajia erilaisin matkailu-autoin. Vaivoin saamme 7,5-metrisen Adrian jonon päähän, vaikka jono ylettyy jo lähes edelliseen liikenneympyrään. Kohta jono jatkuu jo liikenneympyrässä.

 

Ruuhka ei sinänsä ollut yllätys, koska jo muutama päivä aikaisemmin tuskailimme, mistä saisimme vapaan paikan useammaksi päiväksi Gardajärven pohjoispäästä. Onnistuimme saamaan varauksen kolmeksi päiväksi, vaikka yritimme viikon pysähdystä.

 

Camping Maroadi Gardajärven rannalla
Camping Maroadi Gardajärven rannalla

Kolmen päivän aikana yritimme saada jatkoa samalle leirintäalueelle tai lähialueelle, mutta yrityksistä huolimatta emme onnistuneet. Ruuhka johtui poikkeuksellisista eteläsaksalaisten 1–2 viikon mittaisista koululomista ja toukokuun arkivapaiden mahdollistamista pitkistä lomaputkista. Vaikka olimme ajoittaneet lomamme ennen sesonkia, jouduimme kuitenkin kalenterin aiheuttamaan ruuhkaan.

 

Loman alusta alkaen olimme ottaneet tavaksi yhteiset aamu- ja iltarukoukset. Ennen päivän alkamista ojensimme itsemme Jumalalle ja pyysin suojelevat enkelit meidän vierelle: ”Sulje väärät tiet ja avaa oikeat tiet, niin kuvaannollisesti kun ihan kirjaimellisestikin”. Jo lähes kuukauden reissaamisen aikana olimme saaneet kokea, kuinka suojelevat enkelit todella toimivat meidän vierellämme.

 

Olin jossain määrin kyllästynyt noin viikon kestäneeseen ruuhkaan ja kysyin tekoälyltä, mihin kannattaisi mennä, jokin kaunis järvenrantapaikka Dolomiittien suuntaan, mutta ei saksalaisia turisteja eikä siis ruuhkaa. Tekoäly suositteli Molvenoa, joka on noin 80 km pohjoiseen Gardajärveltä. 

 

Aamulla 10.6. pakkasimme leirimme autoon kostean kuumassa ilmassa, vaikka kello ei ollut edes aamukymmentä. Harmitellen kipusin kuskin paikalle ja suuntasin auton nokan kohti pohjoista. Tiedossa oli, että määränpäässä meitä odottaisi runsaat vesisateet ja +24 asteen lämpö vaihtuisi suomalaiseen +16 asteen vesisateeseen.

 

Puoliltapäivin saavuimme sateiseen Molvenoon. Pilvet olivat alhaalla ja kaikki vuoret olivat harmauden peitossa. Vaivalloisesti leiriydyimme meille osoitetulle paikalle. Sade oli yltynyt kaatosateeksi ja lämpötila oli pudonnut +11 asteeseen. Sade iski asuntoauton kattoon voimalla, joka alkoi huolestuttamaan. Tästä puuttuisi enää raesade, joka voisi rikkoa auton kattoikkunat ja tekisi katosta perunapellon. Kolme tuntia satoi taivaan täydeltä. Naureskelin, että eipä ole saksalaisia turisteja eikä ruuhkaa.

 

Loppupäivä oli kuitenkin selkeä ja vaikuttavat vuorenhuiput tulivat esiin, kun harmaat pilvet joutuivat väistämään auringon lämpöä. Camping Molveno on kuvankaunis leirintäalue pienen idyllisen alppikylän alapuolella turkoosin järven rannalla.  Upeat henkeäsalpaavan ylväät rosoiset jyrkät Brenta-vuoren huiput reunustivat näköalaa.

 

Illalla eteemme tuli uutisia Gardajärven alueen rajusta myrskystä ja kovista raekuuroista. Vain muutama tunti meidän lähdön jälkeen sää oli muuttunut dramaattisesti. Paikoin oli satanut jopa halkaisijaltaan 4 cm rakeita.

 

Mieleeni tuli meidän säännöllinen aamurukouksemme: ”Sulje väärät tiet ja avaa oikeat tiet”.

Seuraavana päivänä kysyin vielä tekoälyn analyysiä kyseisestä myrskystä:  ” Teillä kävi onni, sillä Molvenojärvi säästyi tällä kertaa pahimmilta raetuhoilta, vaikka olitte aivan rajuilman ytimen pohjoispuolella. Eilinen kylmeneminen 11 asteeseen ja rankkasade johtuivat täysin samasta laajasta matalapaineen rintamasta, joka aiheutti Gardajärvellä massiivisia tuhoja. Vuoristo suojasi teitä raesateen vaatimalta äärimmäiseltä supersoluturbulenssilta”.

 

”Molvenojärvi sijaitsee 864 metrin korkeudessa Dolomiittien syleilyssä. Koska ilma oli siellä valmiiksi viileämpää (+11C) ilmakehässä ei ollut samanlaista konvektiivista energiaa kuin alempana laaksossa ja Gardajärven tasangolla. Topografinen suoja: Brentan Dolomiittien massiiviset vuorenseinämät usein rikkovat matalalta tulevia, pyörteisiä myrskyrintamia. Tämä esti Gardajärvellä riehuneiden jättimäisten, jopa neljäsenttisten rakeiden muodostumisen teidän kohdallanne”.

 

Ensin olin pettynyt, kun meidän suunnitelmat eivät toteutuneet haluamallamme tavalla. Kuitenkin jälkikäteen pystyin näkemään suojeluksen ja varjeluksen, Jumalan käden ohjauksen. Lopulta koimme monia unohtumattomia seikkailuja Brenta-vuoren rinteillä.

 


Yksi Brenta-vuoren huipuista ja näköalapaikka noin 2000 m korkeudessa. Taustalla turkoosi Molvenojärvi. 
Yksi Brenta-vuoren huipuista ja näköalapaikka noin 2000 m korkeudessa. Taustalla turkoosi Molvenojärvi. 

Aamuinen hetki rukouksessa ennen päivän aloitusta ei ole kuin muutamia minuutteja tuosta päivästä, mutta sen seuraukset kulkevat vierelläsi koko päivän. Eteesi voi tulla monenlaisia vastoinkäymisiä, haasteita ja murheitakin. Emme ole rukouksesta ja Jumalalle antautumisesta huolimatta immuuneja taloudellisille menetyksille, onnettomuuksille tai sairauksille, mutta kun olet ojentautunut Jumalan puoleen, et ole yksin. Voit myös huomata Jumalan käden ohjauksen turvaan ja suojaan vaaroilta.

 

Psalmi 27:11: ”Herra, opeta minulle tiesi, johdata jalkani oikealle polulle.” 

 

Teksti ja kuvat: Sami Salmela

 

 

 

 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

1 kommentti


Jumalan johdatuksessa ja varjeluksessa on turvallista kulkea 🙏

Tykkää

Yhteystiedot:

Petsamonrinne 4
08100 Lohja, Suomi

​​

Puh: +358 40 777 4471 (pastori)

​

lohja@adventtikirkko.fi

  • Facebook
  • YouTube
adventist-symbol--white.png

© Lohjan Adventtiseurakunta. Made by Ariel Muño

created with Wix.com

Kiitos viestistäsi!

bottom of page