Ulkopuolisen usko

Nykymaailmassa puhutaan paljon inkluusiosta ja ekskluusiosta – siitä, ketkä hyväksytään mukaan ja ketkä jäävät ulkopuolelle. Ihmisellä on syvä tarve kuulua johonkin. Tarve tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi. Samalla ihmisillä on kuitenkin myös taipumus rakentaa rajoja: “me” ja “muut”, “sisäpuolella olevat” ja “ulkopuoliset”.

Seurakunnissakin voi joskus syntyä näkymätön jako niihin, jotka ovat “sisällä”, ja niihin, jotka ovat “ulkona”. Sisällä ovat ne, jotka tuntevat tavat, osallistuvat toimintaan, käyttävät samaa hengellistä kieltä ja ovat osa yhteisöä. Ulkopuolella taas ovat ne, joita ei näy missään – ne, jotka ehkä uskovat hiljaa, epävarmasti ja yksin.

Mutta juuri tässä Jumala yllättää. Me katsomme helposti ulkoista, Jumala katsoo sydämeen.

Kun profeetta Samuel etsi Israelille uutta kuningasta, hän kiinnitti huomionsa ulkoisiin ominaisuuksiin. Mutta Herra sanoi hänelle: “Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra katsoo sydämeen.” (1. Sam. 16:7) Jae paljastaa jotakin hyvin tärkeää myös meidän ajastamme. Ihminen arvioi nopeasti. Me muodostamme käsityksiä siitä, kuka on uskova, kuka hengellinen, kuka “oikealla tavalla” mukana.

Moni saattaa näyttää ulospäin välinpitämättömältä tai kaukaiselta, vaikka hänen sisimmässään olisi syvä kaipaus Jumalan puoleen. Joku rukoilee yksin iltaisin. Joku kuuntelee hengellisiä lauluja salaa. Joku lukee Raamattua, vaikka ei käy seurakunnassa. Joku etsii Jumalaa hiljaisuudessa, ilman että kukaan tietää siitä mitään.

Me emme näe sitä. Jumala näkee.

Raamattu on täynnä kertomuksia ihmisistä, jotka olivat tavalla tai toisella ulkopuolisia – vieraita, halveksittuja, syntisiä, epäonnistuneita tai syrjään jääneitä. Silti juuri heidän kauttaan Jumala toteutti suunnitelmiaan.

Kertomus Esausta ja Jaakobista on yksi voimakkaimmista esimerkeistä tästä. Esau oli esikoinen. Hänelle kuului siunaus ja perintö. Mutta Jaakob petti hänet ja vei siunauksen. Esau jäi ulkopuolelle – sivuun työnnetyksi. Inhimillisesti ajatellen olisi ollut täysin luonnollista, että Esau katkeroituu ja kostaa. Ja niin hän ensin aikoikin tehdä. Mutta vuosien jälkeen tapahtui jotakin yllättävää. Kun veljekset kohtasivat toisensa uudelleen, Raamattu kertoo: “Esau juoksi veljeään vastaan, syleili häntä, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, suuteli häntä, ja he itkivät.” (1. Moos. 33:4) Mikä hetki! Petetty veli ei tullut miekka kädessä vaan syli avoinna! Jaakob ymmärsi kohtaavansa jotakin paljon suurempaa kuin veljensä anteeksiannon. Hän sanoi Esaulle: “- - minä olen tullut sinun eteesi niin kuin käydään Jumalan eteen, ja sinä olet ollut minulle armollinen.” (1. Moos. 33:10) Ulkopuoliseksi jäänyt veli paljasti Jumalan armon syvyyden.

Ruut oli mooabilainen, kansasta, jota israelilaiset pitivät vihamielisenä ja epäpuhtaana. Hän oli leski ja köyhä ja ulkomaalainen. Ruut sanoi anopilleen Noomille: “Sinun kansasi on minun kansani, ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” (Ruut 1:16) Ruut ei ollut syntyperältään osa Jumalan kansaa. Mutta hänen uskonsa ja luottamuksensa toivat hänet mukaan pelastushistoriaan. Hänestä tuli kuningas Daavidin isoäiti – ja siten osa Jeesuksen sukulinjaa. Jumala otti ulkopuolisen mukaan.

Entä astrologit idästä? “Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.” (Matt. 2:1) He olivat pakanoita, vieraita ja uskonnollisesti epäilyttäviä henkilöitä. He näkivät tähden ja ymmärsivät, että Jumala oli tekemässä jotakin suurta. He matkustivat pitkän matkan kumartaakseen lasta, jonka monet omasta kansasta ohittivat täysin. Joskus ne, joiden pitäisi nähdä, eivät näe mitään. Ja ne, joita pidetään kaukaisina, tunnistavat Jumalan työn ensimmäisinä.

Nainen, jonka tytär oli sairas. Naisella ei ollut asemaa, ei oikeuksia eikä paikkaa Israelin uskonnollisessa yhteisössä. Mutta hänellä oli usko. Hän pyysi Jeesusta auttamaan lastaan. Lopulta Jeesus sanoi: “Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” (Matt. 15:28) Ja tytär parani. Jeesus näki jotakin, mitä muut eivät nähneet – naisen sydämen luottamuksen. 

Meidän ongelmamme on oletukset. Laitamme ihmiset laatikoihin ulkonäön, taustan, puhetavan, elämäntilanteen tai yhteisösuhteen perusteella. Me luokittelemme ihmisiä: uskovat ja ei-uskovat, oikeassa olevat ja väärässä olevat, hengelliset ja maalliset, hyväksytyt ja epäilyttävät. Usein teemme tämän hyvin nopeasti. Saatamme jopa ajatella tietävämme, missä Jumala toimii ja missä ei. Mutta oletus on usein tiedon vihollinen.

Jeesuksen elämässä näkyy jatkuvasti sama ilmiö: hän meni niiden luo, joita muut karttoivat. Hän kosketti spitaalisia, hän puhui halveksituille, hän söi syntisten kanssa ja hän pysähtyi niiden kohdalle, joiden yli muut kävelivät. 

On sanottu: “Joka kerta kun vedät rajan sisä- ja ulkopuolisten välille, löydät Jeesuksen toiselta puolelta.” Tämä ei tarkoita, ettei totuutta olisi olemassa, vaan että Jumalan armo on suurempi kuin meidän rajamme.

Nykymaailma muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi. Kohtaamme erilaisia ihmisiä kaikkialla – työpaikoilla, kodeissa, kouluissa ja yhteiskunnassa. Pystynkö näkemään Jumalan kuvan ihmisessä, joka on erilainen kuin minä? Pystynkö kunnioittamaan ihmistä, jonka elämä, kieli, kulttuuri tai usko poikkeaa omastani? Vai rakennanko muureja?

Eräs juutalainen rabbi sanoi osuvasti: “Jos en pysty näkemään Jumalan kuvaa ihmisessä, joka ei ole minun kaltaiseni, olen luonut Jumalan omaksi kuvakseni.”

Apostolien teoissa Herra sanoi Paavalille: “Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.” (Ap.t. 18:10) Jumala näkee enemmän kuin me: yksinäisen etsijän, hiljaisen rukoilijan, epävarman uskovan, pettyneen ihmisen, joka ei ole luopunut toivosta. Senkin, jota muut pitävät kaukaisena.

Raamatun kertomukset osoittavat, että Jumala siunasi usein sisäpuolella olevia juuri ulkopuolisten kautta. Ulkopuoliset näkivät. Ulkopuoliset uskoivat. Ulkopuoliset vastasivat kutsuun. Meidän tulisi olla varovaisia arvioissamme. Se, joka näyttää kaukaiselta, saattaa olla hyvin lähellä Jumalaa. Ja se, joka näyttää vahvalta uskossaan, saattaa olla hengellisesti eksyksissä.

Meidän tehtävämme ei ole sulkea ovia vaan pitää niitä avoinna. Ei tuomita vaan rakastaa. Ei lokeroida vaan kuunnella. Ei hallita Jumalaa vaan nöyrtyä hänen eteensä. Sillä Jumala yllättää edelleen. Aina.

Heimo Lempinen (vasemmalla takana) on eläkkeellä ADRA Finland säätiön toiminnanjohtajan tehtävästä ja asuu vaimonsa Arjan kanssa Padasjoella. Kuva Vietnamin elinkeinojen kehittämishankkeen tarkastusmatkalta Bảo Lạc’ssa pohjoisessa Vietnamissa. Heimo Lempisen kotialbumi.

Teksti: 

Heimo Lempisen Lahden adventtikirkossa 5.7.2025 pitämästä saarnasta muokannut Jorma Katainen.