Usko ja bisnes

“ASI” – Adventistit liike-elämässä, palvelualoilla ja teollisuudessa – yhdistää Seitsemännen päivän adventtikirkon maallikkojäseniä, jotka työskentelevät yksityisellä yrityssektorilla tai omaavat ammatillisen kutsumuksen. Vuosien kuluessa yhdistys on kasvanut ja muuttunut. Vähitellen siihen on liittynyt myös henkilöitä, jotka eivät ole itsenäisiä yrittäjiä. Jäseniksi on tullut myös eri liiketoiminnan aloilla toimivia yrityksiä – pienistä yhden hengen yrityksistä suuriin  toimijoihin.

ASI:n projektit ovat poikkeuksellisia: niiden painopiste ei ole voiton tavoittelussa, vaan ennen kaikkea ihmisten auttamisessa. Kokouksissaan yrittäjät ja ammattilaiset jakavat suunnitelmiaan esimerkiksi kotihoitopalvelujen kehittämisestä, hoitokotien ja terveyskeskusten rakentamisesta, terveellistä ruokaa tarjoavista kahviloista, kuntoutuskeskuksista alkoholi- ja huumeriippuvaisille sekä kristillisen kirjallisuuden levittämisestä.

Haluan kertoa Vitali Pilipenkon inspiroivan kokemuksen. Hän on aktiivinen johtaja tässä järjestössä. Ensin kuitenkin lainaan lyhyen katkelman hänen haastattelustaan kristilliselle sanomalehdelle:

"— Vitali, miten syntyi ajatus tällaisen järjestön perustamisesta maahamme?

— Vuonna 2008 työskentelin ensin päällikkönä ja myöhemmin johtajana leasing-yrityksessä. Uskovana ihmisenä etsin jonkinlaista mahdollisuutta palvella Jumalaa. Tuohon aikaan sain käsiini erään saarnaajan cd-levyn. Hänen saarnoistaan ymmärsin, että Jumala antaa joillekin ihmisille varoja, jotta he käyttäisivät niitä Jumalan työn hyväksi. Halusin tulla sellaiseksi ihmiseksi.

Aloin pyrkiä tekemään enemmän hyvää Jumalan kunniaksi, ja Jumala antoi minulle menestystä liiketoiminnassa. Ymmärsin, että tämä toimii. Eräänä päivänä sain työssäni suuren bonuksen. Ensimmäinen ajatukseni oli ostaa hyvä auto. Mutta sitten mieleeni tuli, että Jumalalla saattaa olla toisenlaiset suunnitelmat näille rahoille, koska olin pyytänyt, että niitä käytettäisiin hyvään tarkoitukseen, ihmisten auttamiseen. Aloin rukoilla. Silloin eräs nuori mies kertoi minulle kristillisestä hoitokodista, jonka rakentaminen oli aloitettu, mutta pysähtynyt kriisin vuoksi. Vieraita majoitettiin pienessä talossa, ja työntekijöiden palkka oli vain 1000 ruplaa. Ajattelin, että jos rakennustyöt saataisiin valmiiksi, he voisivat ottaa vastaan enemmän ihmisiä ja nostaa palkkoja. Rukoilin, ja Jumala antoi minulle vastauksen, että juuri tähän hankkeeseen tulisi sijoittaa nämä varat.

Keskustelussa hoitokodin johtajan kanssa sain tietää, että rakentamiseen tarvittiin kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin minulla oli. Silloin ajattelin, että tämä hanke on Jumalan työ, ja siihen osallistumisen tulisi olla yhteistä. Näin vähitellen syntyi ajatus liikkeestä, jossa yrittäjät voisivat tukea toisiaan palvellessaan Jumalaa ja ihmisiä.

Järjestön nimi on “Adventistit liike-elämässä, palvelualoilla ja teollisuudessa”.

— Mihin järjestön jäsenet käyttävät varojaan?

— Ensinnäkin jäsenemme eivät ole velvollisia lahjoittamaan mitään kenellekään. Jäsenmaksu on nimellinen – 3000 ruplaa vuodessa (suurin piirtein 100 euroa). Konferenssiemme päätarkoitus on kokemusten vaihto yrittäjien välillä, joilla on liiketoiminnan lisäksi myös hengellinen palvelutehtävä. Kun nämä ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään, he alkavat oppia toisiltaan. Kyse ei ole uhrautumisesta, vaan oman kutsumuksen ymmärtämisestä. Usein ihmiset eivät ymmärrä, miksi Jumala antaa heille nämä varat.

— Voitteko antaa esimerkkejä projekteista, joita tuette?

— Esimerkiksi apua ikääntyneille. Lisäksi terveyskeskuksiin, joissa tarjotaan maksutonta neuvontaa ja apua. Hankimme Raamattuja ilmaiseksi jaettaviksi jne. Useimmiten tuemme hankkeita, jotka ovat jo toiminnassa, eivät vain ideatasolla. Ihmiset voivat tulla esittelemään projektinsa, ja yrittäjät päättävät itse, mihin haluavat lahjoittaa. Konferenssimme eivät velvoita ketään mihinkään. Kaikki tapahtuu sydämen halusta.”

Nuoruudessaan, kun Vitali valitsi ammattia, hänen tavoitteenaan oli ennen kaikkea korkea tulotaso. Siksi hän aloitti työskentelyn automaalaamossa. Myöhemmin hän kokeili myynnin alalla ja työllistyi myyntipäälliköksi. Tämä työ alkoi kiinnostaa häntä, ja pian hän hakeutui opiskelemaan etäopintoina pääaineenaan johtaminen (*management*).Työ antoi hänelle tyydytystä, ja pian Vitali sai kutsun leasing-yrityksen myyntipäälliköksi. Asiat sujuivat hyvin, ja hän  eteni urallaan lopulta yrityksen johtajaksi. Hän oli onnellinen perheessään, ja työ toi hyvää tuloa - näytti siltä, että hän oli saavuttanut kaiken, mistä oli joskus unelmoinut.

Kuitenkin ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta Vitali alkoi yhä useammin kokea sisäistä tyhjyyttä. Uskovana ihmisenä hän ymmärsi, ettei hän käyttänyt riittävästi aikaa Jumalalle ja eli suurelta osin vain itseään varten. Tutkiessaan hengellistä kirjallisuutta hän alkoi pohtia, että Jumalan antamat lahjat ja kyvyt on tarkoitettu palvelemaan muita ihmisiä. Ajan myötä hänen sydämessään vahvistui kutsumus luoda liike, joka yhdistäisi kristittyjä liikemiehiä. Lisäksi hänelle syntyi ajatus kristillisen hyvinvointikeskuksen perustamisesta.

Seuraten tätä sisäistä kutsua Vitali teki tärkeän päätöksen:  hän hakeutui lääketieteelliseen instituuttiin sekä suoritti hierojan koulutuksen saadakseen tarvittavat tiedot ja taidot kutsumuksensa toteuttamiseksi. Etsiessään sopivaa paikkaa parantolaa varten Vitali matkusti Kaukasukselle – häntä viehätti paikallisen luonnon kauneus. Unelmansa toteuttamiseksi hän päätti myydä asuntonsa ja hankkia saaduilla varoilla rakennuksen.

Kuukauden ajan hän tarkasteli erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei vastannut hänen odotuksiaan. Tällöin Vitali päätti vierailla ystävänsä Sergein luona, joka asui Abhasiassa meren rannalla. Keskustelussa hän kertoi matkansa tarkoituksesta. Sergei kiinnostui ajatuksesta perustaa parantola. Hän ehdotti sopivan paikan etsimistä juuri Abhasiasta ja huomautti, että siellä on hyvin vähän lähetystyöntekijöitä. Lisäksi hän kertoi uskon sisaresta, joka oli hänen mukaansa saanut Jumalalta kehotuksen lahjoittaa miljoona ruplaa sille, joka päättäisi perustaa parantolan tälle alueelle.

Näin kohtasivat ihmiset, joita yhdisti yhteinen tavoite ja vakaumus siitä, että Jumalan suunnitelma johdatti heitä. Vitali jatkoi etsintöjään nyt Abhasiassa, mutta pitkään aikaan sopivaa paikkaa ei löytynyt sieltäkään. Kun he olivat lähes menettäneet toivonsa ja olivat valmiita luopumaan ajatuksesta ja palaamaan kotiin, tapahtui jotain odottamatonta.

Eräällä kukkulalla he huomasivat talon, joka seisoi erillään muista, kaukana naapureista, kauniin luonnon ympäröimänä. Vitali päätti ajaa paikalle ja ottaa siitä tarkemmin selvää. Kun talon omistaja tuli ulos, hän kysyi hämmästyneenä: — Mistä te tiedätte, että haluamme myydä talon? Emme ole vielä kertoneet siitä kenellekään.

Omistaja esitteli talon ja tontin. Vitali piti kaikesta heti: tilavasta alueesta, jolle oli istutettu erilaisia hedelmäpuita, upeista näkymistä vuorenhuipuille joka suunnassa, rauhallisesta sijainnista kylän laidalla sekä lukuisista ulkoilumahdollisuuksista – vuoristojokien varsilla ja koskemattoman luonnon keskellä – sekä meren läheisyydestä. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli niin kauan etsinyt.

Silloin hän esitti pääkysymyksen:

— Millä hinnalla olette valmiita myymään talon?

Vastaus oli yllättävä:

— Miljoonalla ruplalla.

Tämä summa vastasi täsmälleen sitä lahjoitusta, josta Sergei oli kertonut.

Kaupan toteuduttua Vitali muutti perheensä kanssa Abhasiaan. Heihin liittyi lähetystyöntekijöitä, ja yhdessä he alkoivat kunnostaa taloa ja sen ympäristöä. Rakennus remontoitiin ja tontille istutettiin persikkapuita. Parantola sai nimekseen “Maalaistalo”. Siellä vieraat saattoivat paitsi levätä ja saada terveytensä takaisin, myös kuunnella luentoja terveellisistä elämäntavoista, osallistua hierontahoitoihin ja ruoanlaittokursseille sekä nauttia levosta meren rannalla.

Erityisen vaikuttavaa oli persikkapuiden kukinta-aika: hennon vaaleanpunaiset kukat lumihuippuisten vuorten taustalla loivat todella henkeäsalpaavan näkymän. Ympärillä vallinnut hiljaisuus ja rauha loivat otollisen ilmapiirin mietiskelylle ja rukoukselle. Vitali vietti usein aikaa yksinäisyydessä tätä kauneutta ihaillen. Ajan myötä hän alkoi kuitenkin tuntea, että hänen olisi pian lähdettävä tästä paikasta. Hän ei täysin ymmärtänyt tämän sisäisen tunteen syytä, mutta kuten ennenkin, hän luotti Jumalaan.

Kun Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainassa, Vitali päätti lähteä perheensä kanssa väliaikaisesti pois maasta. Hän ei suunnitellut pitkäaikaista maastamuuttoa – tuolloin monet toivoivat, että konflikti päättyisi pian. Saavuttuaan Montenegroon hänelle tarjottiin työtä keittiöapulaisena adventistikahvilassa. Aika kului, mutta sotatoimet eivät loppuneet, vaan päinvastoin voimistuvat, mikä lisäsi huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tästä huolimatta Vitali säilytti luottamuksensa Jumalaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että jos hän oli päätynyt tänne, Jumala oli johdattanut hänet tänne tiettyä tarkoitusta varten.

Ajan myötä hänelle syntyi ajatus järjestää lääkintä-lähetyskoulu. Asiakirjoja laatiessaan hän kiinnitti huomiota kainalosauvoihin, jotka seisoivat kirjanpitäjän toimiston seinän vieressä, ja kysyi, kuuluivatko ne hänelle. Vastauksena nainen kertoi, että oli jo puolen vuoden ajan liikkunut pyörätuolissa polvileikkauksen jälkeen eikä ollut leikkauksen jälkeen pystynyt kävelemään. Vitali tarjoutui auttamaan. Hän selitti, että oli aiemmin työskennellyt parantolassa, jossa autettiin ihmisiä erilaisissa sairauksissa, muun muassa selkä- ja nivelongelmissa. Hän pyysi naista lähettämään lääketieteellisen diagnoosinsa, jotta hän voisi neuvotella lääkärikollegojensa kanssa ja ymmärtää, miten naista voitaisiin auttaa.

Konsultoituaan asiantuntijakollegoitaan Vitali ehdotti hoitojaksoa: hierontaa, kylmähoitoa ja kontrastikylpyjä. Naisen kanssa työskenneltiin päivittäin useiden tuntien ajan, ja jo kahden viikon kuluttua hän alkoi kävellä. Nainen oli melko tunnettu henkilö kaupungissa, ja hänen toipumisestaan tuli todellinen tapaus. Kun hän ensimmäistä kertaa meni ulos ilman pyörätuolia, ihmiset pysähtyivät, tulivat hänen luokseen, halasivat ja ottivat kuvia – sillä aiemmin kaikki olivat tottuneet näkemään hänet pyörätuolissa.

Kokien syvää kiitollisuutta nainen  tarjosi Vitalille puolet toimistostaan hierontahuoneen avaamista varten. Avajaisten jälkeen hän kertoi siitä aktiivisesti tuttavilleen, ja pian hoitoaikojen varauslista täyttyi – kirjaimellisesti puolikaupunkia halusi päästä hierontaan.

Lääkintä-lähetyskoulua varten Vitali vuokrasi meren rannalta tilavan rakennuksen, jossa alettiin järjestää hierontakursseja. Sinne tuli opiskelijoita Euroopan eri maista ja muilta alueilta. Nähdessään, että tämä paikka kauniine rantoineen ja vuorineen sopi erinomaisesti hyvinvointikeskukseksi, Vitali päätti laajentaa toimintaa. Hän vuokrasi kahdeksan asunnon huvilan järjestääkseen parantolan samankaltaisen mallin mukaan kuin se, jossa hän oli aiemmin työskennellyt Abhasiassa. Kiinteistönvälittäjä tuli vastaan ja myönsi maksulle pitkän maksuajan.

Ajan myötä parantola alkoi saavuttaa suosiota. Taaksepäin katsoessaan Vitali ja hänen tiiminsä näkivät selvästi, että kaikki tapahtunut oli osa Jumalan johdatusta, joka oli tuonut heidät juuri tähän paikkaan.

Teksti: Olga Drahan

Kuvat: Vitali Pilipenkon albumista