Vikuroiva omenapuu

Kevät on omenapuiden leikkaamisen aikaa. Lohja on tunnettu omenakaupunki ja hyvin monessa omakotitalon pihassa on ainakin yksi omenapuu. Meidän puutarhassa on toistakymmentä vanhaa omenapuuta. Niiden leikkaamisessa on parin päivän työ.

Olin leikannut yhtä vaille kaikki puut ja kiertelin ja tutkin arvostelevasti tätä viimeistä puuta. Sen vanha paksu runko jakaantui kolmeksi vankaksi oksaksi, jotka erkanivat toisistaan epätasaisesti eri suuntiin eri paksuisina haaroina. Näytti siltä, että tämä puu on oikea villivarsa eikä ollut mikään erityisen kauniin muotoinen omenapuu. Vaikka se on vanha, se jaksaa tuottaa käsittämättömän määrän suoraan ylöspäin sojottavia uusia versoja. Näytti siltä, että tämä puu tekee mitä itse haluaa eikä keskity hedelmän tuottamiseen.

Ajattelin, että pääsisin helpommalla, jos kaataisin puun pois sen sijaan, että näkisin taas sen vaivan, että siistisin nuo versot pois. Muistin kuitenkin, että tämä puu on tuottanut omenoita. Ei kovin paljon, mutta kuitenkin se on tuottanut satoa. Säälin tuota puuta siitäkin huolimatta, että en muista koska olisin nimenomaan siitä kerännyt omenoita käyttöön. Kaikki sen hedelmät ovat olleet esillä ja saatavilla, kunnes ne ovat pudonneet maahan ja omaan silmääni on näyttänyt, että kaikki puun hoitamisen vaiva on ollut turhaa ja hedelmät ovat menneet hukkaan.

Aloitin leikkaamisen ja samalla vaivuin mietteisiin. Ajattelin, että olen ikään kuin tuo omenapuu - se edustaa uskovaisen elämää. Jos Jeesus ei pääse hoitamaan tätä puuta rehottavista versoista eli omasta itsekkyydestä, ylpeydestä ja maailman rakkaudesta, sato jää pieneksi ja peittyy villinä kasvavien oksien ja lehtien sekaan. Eivätkä kasvavat omenat saa auringon valoa tullakseen kauniiksi ja herkulliseksi eikä niitä edes huomaa villiintyneiden oksien seasta.

Olin kuitenkin leikannut kyseisen puun joka vuosi ja muistin, että tämän puun omenat olivat kauniita auringon punastuttamia. Mutta mahtoiko kukaan ottaa tästä puusta yhtään hedelmää?

Taas katsoin omaa elämääni hengellisesti. Mietin, kuinka olen viime vuosina Jumalan avulla pyrkinyt kasvattamaan hedelmiä ja olen niitä tuonut esille ihmisten nähtäväksi ja kuultavaksi eri tavoin. Toisinaan olen kokenut itseni tuon puun kaltaiseksi: hedelmät ovat esillä, mutta mahtaako ketään kiinnostaa. Olen nöyrtynyt Herran edessä ja antanut elämäni Jeesuksen leikattavaksi niistä turhista versoista, tehnyt sydämeni palon mukaan. Mutta onko kukaan ottanut niitä hedelmiä? Onko se kaikki ollut turhaa?

Viime syksynä oli erittäin hyvä ja runsas omenasato. Keräsin muutaman laatikon hyviä, parhaita omenoita säilöön kuistille, säästin niitä tarkoituksella talven varalle. Sato oli niin runsas, että mitenkään sitä määrää ei pystynyt hyödyntämään. Muistin, kuinka jokaisen puun alla oli paljon pudonneita omenoita, myös tämän vikuroivan puun alla oli sen koko sato, kunnes lumi peitti maan.

Vasta nyt havahduin katsomaan, että yhtään omenaa ei ollut maassa. Kaikki hedelmät olivat menneet. Illan hämärässä ja yön pimeydessä peurat ja muut metsän eläimet olivat talven aikana syöneet kaikki maahan pudonneet omenat. Sen sijaan kuistille unohtunut viimeinen omenalaatikko, joka oli siirretty syrjään ja laitettu piiloon, oli täynnä pilaantuneita omenoita.

Ymmärsin, että meidän tehtävä on tehdä niitä Jumalan rakkauden ja sydämen palon tekoja. Tuoda niitä esille nähtäväksi ja kuultavaksi - vaikka meistä näyttäisi, että kukaan ei niitä huomaa, mikään niistä ei ole kuitenkaan turha hedelmä. Jumala vaikuttaa niiden kautta, kun me emme itse sitä ole näkemässä, emmekä itse sitä huomaa. Hyvät aikomukset ja tekemättömät teot jäävät piiloon kuten tuo laatikollinen omenoita, jotka pilaantuivat unohduksissa kuistille, koska kenelläkään ei ollut mahdollisuutta nähdä niitä.

Nyt kaikki puut on leikattu ja odotan tulevaa syksyn satoa. Onko se runsas tai pieni sato, sitä en tiedä, mutta auringon valo pääsee kypsyttämään sadon ja tekee siitä kauniin ja herkullisen, niin että hedelmät ovat esillä ja kaikkien ohikulkijoiden nähtävissä.

Näin on meidänkin elämämme. Valonsäteet Jeesuksen kasvoilta virvoittavat meidän sydämemme tuottamaan hedelmiä Jumalan kunniaksi. Nöyrtyneenä ristin juurelta mestaripuutarhuri puhdistaa meidät ylimääräisestä ja turhasta kasvusta, niin että hedelmät tulevat esille. Me teemme oman osamme, jotta sato tulisi jaettua, mutta yksikään hedelmä, joka on tuotu esille ja saatettu saataville, ei ole turha, vaikka meistä näyttäisi siltä.

Psalmi 1:3 ”Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: Se antaa hedelmän ajallaan eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.”

1. Tess. 5:16-18 ”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.”

Teksti ja kuvat: Sami Salmela