Tšernobylin koirat

Tšernobylin ydinvoimala räjähti 26.4.1986. Se merkitsi tuhansille paikkakunnan ja ympäristön asukkaille kodin jättämistä. Räjähtäneen ydinvoimalan alueelle jäi satoja koiria. Ihmiset evakuoitiin, mutta lemmikit jäivät oman onnensa nojaan. Siellä ne ovat tänäänkin – tai siis niiden sitkeät jälkeläiset.

Johanna Aulén kertoo sarjakuvaromaanissaan Tšernobylin koirat (WSOY 2022) koirien selviytymistarinan ja luonnon uskomattoman sitkeyden. Kirja kuvineen oli lukuelämys.

Ihmisen näennäinen viisaus on usein tragikoomista seurattavaa. Neuvostoliitossa luotettiin sokeasti insinööritaitoon, ja kun se petti, viranomaiset koettivat aluksi salata räjähdyksen todelliset vaikutukset. Mutta ihmisen salailu ei pärjännyt luonnon voimille – eikä medialle.

Radioaktiivinen laskeuma saastutti laajasti vesistöjä, jotka olivat miljoonien ihmisten juomaveden lähde. Koska säteilyä ei voi nähdä tai haistaa, vesien muuttuminen näkymättömästi tappaviksi vastasi ihmisten mielissä täydellisesti Raamatun kuvausta. Huomattiin pian, että voimalan nimi Tšernobyl tarkoittaa paikallisella kielellä pujoa eli "koiruohoa". Tämä tulkittiin suoraksi todisteeksi siitä, että Raamatun mainitsema tähti viittasi Raamattuun: ”Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti... Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi...” (Ilm. 8:10, 11).

Tulkinnan kulttuurinen vaikutus oli niin suuri, että tänä päivänä Tšernobylin autioituneen kaupungin keskustassa on nähtävänä ukrainalaisen taiteilijan Anatoli Haidamakan suunnittelema monumentti Koiruoho (Wormwood Star Memorial), joka kuvaa pasuunaan puhaltavaa apokalyptistä enkeliä.

Tšernobyl sivusi myös meidän perheemme elämää. Olimme keväällä 1986 Toivonlinnassa, jossa seurakuntatyöntekijälinjan toinen vuosi oli loppumaisillaan. Syksyllä olisi muutto Kotkaan. Silmiimme tulvi synkkiä uutisia etelästä, josta näkymätön uhka levisi tuulen mukana Pohjolaan. Säteilyarvot nousivat jo vapun alla. Viranomaisten ohjeet muuttuivat erikoisemmiksi. Luonnonantimet, nuo suomalaisten pyhimmät aarteet, olivatkin vaarallisia. Suositeltiin, ettei sieniä ja marjoja tullut kerätä ja syödä. Ihmisen aikaansaannos pystyi tekemään viattomasta korvasienestä valtionvihollisen.

Onko luonto enää turvallinen? - kyselimme hämmentyneinä. Säteilymittarit piippasivat ennen kuin kukaan suostui julkisesti tietämään miksi. Se oli kuin hengellinen vertauskuva: joskus elämässä jokin piippaa, jokin sisäinen ääni varoittaa, mutta emme heti tiedä, mistä uhka tulee.

Tänään pelkäämme uusia uhkia: taloutta, sairauksia, sotia, yksinäisyyttä. Miten elää maailmassa, jossa uusia kriisejä tulee eteemme kuin liukuhihnalta?

Vastaus löytyy sieltä, mistä ihminen vähiten sitä odottaisi: Tšernobylin hylätyiltä kaduilta. Tänään sadat koirat juoksevat häntä heiluen tutkijoiden luokse. Niiden turkit saattavat piipata mittareissa, mutta ne ovat muuten terveitä ja elinvoimaisia. Puihin puhkeavat silmut, linnut pesivät, aurinko paistaa autioituneen kaupungin yllä – elämä jatkuu.

Jumalan suunnitelma ihmiskunnan jokaista olentoa kohtaan ei viime kädessä riipu ihmisten tekemistä virheistä ja onnettomuuksista.  Siksi voimme rukoilla jatkossakin: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä”.

Teksti: Jorma Katainen

Kuvat: Tekniikka ja Talous / 12.12.2024. SPCA ja Nick Pangere/nomadicniko.com